maanantai 16. heinäkuuta 2012

Prinsessalinnakakku

 

prinsessakakku

suklaa-mansikkakakku


Isla juhli ensimmäistä syntymäpäiväänsä ja sain vapaat kädet tehdä kakkua. Sokerimassakakkuja en juurikaan ole tehnyt, joten innostuin nyt kokeilemaan sellaista. Tiesin kyllä etukäteen, että näin kostealla ilmalla sokerimassakoristeiden kuivuminen on onnetonta, joten linnan tornit eivät sitten kuivuneet juuri yhtään. Onneksi sentään pysyivät pystyssä! Tätä kakkua olisi voinut koristella loputtomiin: torneihin olisi voinut tehdä kaikenlaisia koukeroita, kakun takaosaan olisi voinut tehdä myös köynnöstä jne.

Tykkään käyttää koristeissa ja kuorruttamisessa sokerimassaa, on mukavampaa käsitellä kuin marsipaani ja kuivuukin nopeammin (ainakin muuten paitsi heinäkuussa ;). "Maustamaton" sokerimassa on kohtalaisen kamalan makuista, vaniljakaan ei oikein omaan makuhermoon iske, mutta tuo vaahtokarkin makuinen massa on kyllä ihan hyvää. Makeaa toki, mutta paras vaihtoehto niistä, joita itse olen maistanut. Linnan tornit tein muutamaa päivää etukäteen, niin aikaa ei kulunut koristeluun ihan niin paljoa.

Blogissa on muuten toistaiseksi kommenttien hyväksyntä käytössä, koska tänne alkoi tulvia roskapostia melkoisesti. Kaikki "oikeat" kommentit tulevat näkyviin heti vain kun ehdin ne lukemaan. :)

Kakkupohja
Tässä postauksessa ollut suklaakakkupohja

Kostutus
N. 6-7 dl Spriteä/ vastaavaa

Täyte
400 g mansikoita soseena
400 g mangotuorejuustoa
6 dl kermaa
2 rkl sokeria
1/4 dl vaniljakreemijauhetta

N. ½ l - 1 litra mansikoita viipaleina

Koristeet
N. 1 kg sokerimassaa (vaahtokarkin makuista)
Elintarvikevärejä (pastavärejä)

Tee pohjat ohjeen mukaan mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Leikkaa pohjat kolmeen osaan (leikkaa kakku tasaiseksi, eli "hatut" pois, jos sellaiset on uunissa tulleet) ja laita isomman pohjan alin levy kakkulautaselle. Tämä kakku on koottu foliolla päällystetylle uunipellille.
 

Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto, mansikkasose, sokeri ja lopuksi kreemijauhe. Kostuta alin pohjalevy Spritellä. Kannattaa kostuttaa hyvin! Levitä täytettä, laita mansikkaviipaleita päälle. Nosta keskimmäinen levy paikalleen ja täytä seuraava väli samoin. Täytä myös pienempi kakku samalla tavalla. Levitä jäljelle jäänyttä täytettä kakkujen päälle ja reunoille. Laita kakut kylmään.



Värjää sokerimassaa vaaleanpunaiseksi, massaa saa varata n. 800-1000 g torneihin ja kakkujen koristeluun. Tornien alaosat on leikattu wc-paperihylsyjen kokoon, hylsyt on päällystetty kelmulla ja sokerimassapalat on kiepautettu hylsyjen ympärille. Kattoja varten tein ensin kartongista mallin ja sen avulla leikkasin sopivan kokoiset palat. Reunoihin painoin kuvioita marsipaanityökalulla. Tein kartongista kattojen alle tuet, joita vasten ne saivat kuivua. Tornien ikkunat ja linnan ovi ovat kultaisella tomuvärillä töpöteltyä massaa. Tornien katot eivät ole millään kiinni, siksi yllä olevassa kuvassa katot näyttäisi olevan vinossa. Tornien kuivuttua poista paperihylsy ja muut tuet.


Kauli kakkuihin tuleva massa n. 2 mm vahvuiseksi ja reilusti kakkua isommaksi. Nosta kaulittu levy kakun päälle, siloita pintaa ja reunoja käsin ja tasoita vekit. Kämmensyrjällä saa kakkujen sivuja parhaiten oiottua. Leikkaa ylimääräinen massa pois. Kuorruta pienempi kakku samoin. Nosta pienempi kakku isomman päälle esim. kakkunostimen tai lastan avulla.

Kukat on otettu muotilla valkoisesta massasta, osaan töpöttelin kultaväriä. Köynnös on ruskeaksi värjättyä massaa, jota pursotin marsipaanipuristimella. Myös käsillä voi pyöritellä massaa pötköksi. Kirjaimet on tehty Wiltonin kirjainmuoteilla. Tornit laitoin paikalleen vasta juhlapaikalla, koska ne eivät varmaankaan olisi kestäneet kuljetusta.

1 kommentti:

  1. [...] mallia otettu. Pohjana tässä on suklainen kakkupohja, välissä mansikkaa ja mangoa, samoin kuin tässä prinsessalinnakakussa. Päällinen sokerimassaa ja välissä irtokarkkeja Makuunista. Kultaisia [...]

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!