tiistai 18. syyskuuta 2012

Vauvan vadelma-valkosuklaa -kakut



 
Kaksi samanlaista kakkua matkasi pienen neidin ensimmäisiin juhliin. Toiveena oli, että päällinen olisi sokerimassaa ja reunoilla kerma, väriksi toivottiin haalean persikkaista punaista.

Vadelma- ja valkosuklaatäytteet riittivät molemmat kolmeen väliin (tein vielä yhden muun kakun näillä samoilla täytteillä). Kokeilin ensimmäistä kertaa myös voi-sokerikakkupohjaa, se yllätti maistuvuudellaan positiivisesti! Harmi vain, että pohjaa tuli kostutettua aavistuksen liian vähän.

Varsinaisen amatöörimunauksen tein tuon päällisen sokerimassalevyn kanssa. Kaulitsin sen koko päällisen levyiseksi, vaikka se olisi kannattanut jättää 1-2 cm reunoilta vajaaksi. Nimittäin kun kerman pursotti tuohon päälle ja jostain reunalta kakku hieman vietti alas, oli kermalla valmis liukumäki tipahtaa kakun päältä. Toisessa kakussa ei ainakaan täällä kotona ollut ongelmia, mutta toinen oli kyllä oikein murheenkryyni. Harmitti ihan vietävästi, ja kuljetus ei varmastikaan kakuille yhtään sen parempaa tehnyt. No, opinpahan tästäkin!

Ruusuja en ole tehnyt kuin muutaman kerran aiemmin, joten hiukan mietitytti että miten mahtavatkaan onnistua. Olin silti ihan tyytyväinen näihin ruusuihin, ja josko jälki vielä harjoittelemalla paranisi. Mitään muotteja ei ollut apuja, vaan otin sokerimassasta pieniä palloja, joita litistin nuolijalla ja kierittelin niitä terälehdiksi.

Kerma on sivuille levitetty ensin palettiveitsen avulla ja lopuksi tehty raapalla pieni kuvio pintaan.

Kakkupohja (ohje Kakkumonsterilta) yhteen kakkuun, tein siis kolme pohjaa kaikkiaan
375g voita
375g sokeria
6munaa
330g jauhoja
2tl leivinjauhetta

Kostutus
Spriteä (laitoin n. desin per väli, olisi saanut olla enemmänkin!)

Valkosuklaatäyte (yhteen kakkuun riittää kolmasosa tästä)
400 g (2 prk) vaniljarahkaa (Valio)
500 g valkosuklaata
8 dl vispikermaa

Vadelmatäyte (yhteen kakkuun riittää kolmasosa tästä)
6 dl vadelmasosetta tuoreista vadelmista
100 g vadelmahilloa
6 dl kermaa
0,5 dl sokeria
1,5 prk kuningatar-rahkaa (Valio)
6 liivatetta
2 rkl vettä

Koristeet
Sokerimassaa
Kermaa pursotukseen
Kakkupohjat kannattaa tehdä hyvissä ajoin valmiiksi, mielellään edellisenä päivänä. Pohjaa varten vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vuorotellen jauhojen kanssa. Paista 175 asteessa voidellussa vuoassa noin tunti. Ohje on hyvä n. 24-26 cm vuokaan.
 

Halkaise jäähtyneet kakkupohjat kolmeen osaan. Kokosin kakun irtopohjavuokaan, jota jatkoin vielä reunakalvolla, sillä sen verran korkea kakusta tuli.

Vaahdota valkosuklaatäytteen kerma, sulata suklaa mikrossa hitaasti ja sekoitellen välissä. Sekoita rahka kermavaahtoon ja lisää lopuksi varovasti hiukan jäähtynyt valkosuklaa. Kostuta ensimmäinen pohjalevy spritella, kaada täyte vuokaan ja laita kylmään jähmettymään.

Tee vadelmista sosetta esimerkiksi sauvasekoittimella. Tähän määrään kului n. kolme pientä rasiaa. Vaahdota kerma, laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Lisää rahka ja vadelmasose sekä -hillo kermavaahtoon, sulata liivatteet mikrossa kuumaan veteen ja lisää liivateseos muuhun täytteeseen ohuena nauhana samalla sekoittaen. Mausta vielä sokerilla makusi mukaan, kannattaa maistella välissä, koska vadelmien kirpeys vaikuttaa sokerin määrään.


Laita valkosuklaatäytteen päälle toinen kakkulevy, kostuta ja kaada vadelmatäyte päälle. Laita kansilevy päälle, kostuta ja siirrä kylmään. Päälle voi laittaa pienen tasaisen painon, esim. leikkuulaudan. Anna jähmettyä vähintään 6 tuntia, ennen kuin irroitat kakun vuoasta.

 
Tasoita kakun reunat ja pinta. Koristelua varten vaahdota kerma, levitä sitä kakun reunoille ja pinnalle tai pursota reunukset. Leikkaa sokerimassasta kiekko päälle (tarpeeksi pieni....) ja pursota kermaa päälle. Tässä on käytetty ihan perustähtityllaa. Koristele haluamallasi tavalla.

2 kommenttia:

  1. [...] kakussa on sama pohja ja täytteet kuin näissä vauvan kakuissa, sarjatyönä tehtyä siis! Voi-sokerikakkupohja, väleissä vadelma- ja [...]

    VastaaPoista
  2. [...] vadelmahilloa ja vadelmasosetta) ja moussen alle levitin vähän lemoncurdia. Pohjana voikakkupohja, jonka kostutin spritellä. Tarkkoja määriä en laittanut ylös tällä kertaa. Kakun [...]

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!