torstai 22. marraskuuta 2012

Karjalanpiirakat



 
Tämä oli sitten elämäni toinen kerta kun tein karjalanpiirakoita, joten en ole millään tavalla asiantuntija tässä puuhassa, saati osaisi rypyttää oikein! :) Vaikka piirakat ovat hieman isotöisiä, yhdessä ystävän kanssa tehtynä isokin määrä tulee tehtyä sutjakasti rupattelun ohessa. Ja mitä sitten, vaikka ulkonäkö ei olisikaan ihan priimaa: hyvältä ne maistuvat silti! Kuoritaikina on ystävän mukanaan tuoma ja puuro sitten oma sovellus. Puuroon laitoin liian vähän suolaa, kun alkoi epäilyttää sen suuri määrä, mutta olisi vain pitänyt noudattaa tuota ohjetta. Puuro saa siis maistua suolaisemmalta kuin tavallinen, sellaisenaan syötävä riisipuuro.

Tässä kuoritaikinassa vehnäjauhojen määrä on vähäinen, joten kuoritaikina on aika kova ja rypyttäessä taikina voi vähän halkeilla, varsinkin jos taikina pääsee jossain kohtaa kuivumaan. Halutessaan vehnäjauhojen määrää voi kasvattaa ja suhteessa sitten vähentää ruisjauhon määrää. Rypytyskin on taitolaji: kummasti mun rypyttämät halkeilivat enemmän kuin ne kaverin tekemät. ;)


Koska meiltä löytyy leivinuuni, on piirakat ehdottomasti paistettava siellä. Sähköuunia en ole tässä kokeillut, joten en tiedä, vaikuttaako se lopputulokseen jotenkin. Leivinuunia lämmitin isoilla koivuhaloilla klo 9.30-14.30, jolloin mittari vihdoin näytti 300 astetta. Uunin arina on silloin selvästi kuumempi kuin tuon 300, mutta se jäähtyy aika nopeasti ja piirakat eivät palaneet. Oman uunin kanssa täytyy vain löytää yhteinen sävel. :)

Tuo puuron määrä ei aivan riitä tuolle taikinalle, vaan puuro kannattaisi tehdä kolmesta litrasta maitoa, jotta täytteen kanssa ei tarvitse pihistellä. Tai sitten tekee vain aavistuksen verran pienemmän taikinan!

Taikina
n. 1 kg ruisjauhoja
n. 1-2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
½ l kylmää vettä

Puuro
5 dl vettä
2 l täysmaitoa
6 dl puuroriisiä
100 g voita
3-4 tl suolaa

Kananmunaa voiteluun (halutessaan voi lisätä jo puuron joukkoon, lisää silloin tuohon 2 litran puuroon 2 munaa)

Voita
Vettä (/maitoa)

Sillä ensimmäisellä kerralla kun piirakoita tehtiin, sain maidon kuohahtamaan kattilasta niin, että se valui uuniin asti ja esimerkiksi uunin digimittarin sisään. ;) Siellähän on ja pysyy. Tällä kertaa pidinkin kattilaa visusti silmällä..

Valmista puuro (vaikka jo edellisenä päivänä). Kiehauta vesi ja lisää siihen riisi. Keitä hissukseen, kunnes vesi on imeytynyt ja lisää sitten maito ja suola. Hauduta tunnin verran ja terästä voilla. Lopuksi voit lisätä pari kananmunaa halutessasi täytteelle kiiltoa antamaan tai sitten voidella uuniin menevän piirakan keskustan.
 

Hyvissä ajoin (leivin)uuni lämpeämään, ihan vielä ei olla tavoitteessa kuvanottohetkellä.

Taikinanteko-ohjeita on varmasti useammanlaisia, tässä kaksi versiota. Tämän taikinan kaveri teki tällä ensimmäisellä tavalla.

1. Sekoita kuivat aineet, lisää vettä pikkuhiljaa. Taikinasta halutaan saada sopivan sitkeää ja pehmeää, ei siis kovaa.

2. Sekoita vesi, suola ja vehnäjauhot ja vaivaa, jotta taikinaan tulisi sitkoa. Lisää vasta sitten ruisjauhot.




Ota osa taikinasta ja kauli ruisjauhojen avulla. Ota lasilla tms. muotilla pyöreitä kiekkoja ja laita kiekot odottamaan kelmun alle, näin ne eivät pääse kuivumaan.




Pulikka käteen ja ohentamaan kiekkoja. Kaulinkin käy, mutta helpommin saa pulikalla. Pulikalla ajellaan kiekot ohuiksi lätyiksi ja laitetaan taas odottamaan kelmun alle. Laita kiekkojen väliin jauhoja, jotta ne eivät ota toisiinsa kiinni.




Kun kiekot ovat tehtyinä on täyttämisen vuoro. Kiehauta vettä vaikka vedenkeittimellä, niin täytteen siloittelu on helppoa kuumaan veteen kastetulla lusikalla. Täytä piirakoita sarjatyönä, se nopeuttaa sitä kummasti! Lisää reilu ruokalusikallinen täytettä jokaiselle piirakalle ja siloittele tasaisemmaksi.


Sitten on rypyttämisen vuoro. Ohjeeksi sanoisin että "älä nipistä vaan rypytä painellen". Yllä oleva piirakka on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu ulkonäölle kun nipistää. ;) Eli peukaloilla ja etusormilla jotenkin  rypyttämällä näistä pitäisi saada piirakan näköisiä. Youtubesta löytyy videoitakin aiheesta, jos haluaa nähdä omin silmin, miten homma sujuu kokeneemmilta.
 


Jos et laittanut kananmunaa jo puuron joukkoon, voitele uuniin menevät piirakat keskiosastaan (eli riisistä) kananmunalla. Piirakat voi latoa ihan vieri viereen, sillä ne eivät uunissa muuta muotoaan.

Paista piirakoita 300 asteessa n. 10 minuuttia. Valmista tällä välin voi-vesiseos sulattamalla voita (reilu köntti saa olla, ainakin 100 g) ja sekoittamalla tähän kuumaa vettä. Jotkut käyttävät myös kuumaa maitoa, tiedä sitten kumpi on "oikeampi" tai parempi versio.

Kasta piirakat heti uunista tulon jälkeen voi-vesiseokseen ja nosta liinan alle vieri viereen. Liinan alla lähellä toisiaan piirakat pehmenevät, tämän takia myös kastaminen voiseokseen on tärkeää.

Ja nämä tarjoillaan sitten munavoin kanssa perinteisesti tai sitten modernimmin jonkun hyvän levitteen ja leikkeleen kanssa. Itse tehty piirakka maistuu miljoonasti paremmalta kuin kaupan, ehkä jo sen takia että se on tosiaan omin kätösin tehtyä.

 
Kaikenlaiset vinkit ja kokemukset piirakoiden tekemisestä ovat tervetulleita! Oletko kokeillut, miltä maistui ja miten sujui rypytys? Kannattaako piirakat ostaa kaupasta vai voittaako omatekemät maussaan "äitien tekemät" kaupan piirakat?

2 kommenttia:

  1. Meidän (karjalainen)mummo paistoi karjalanpiirakoita sähköuunissa enkä ole saanut mistään parempia. Vertailukohtina ovat tosin vain kaupan piirakat. Ohjeen kysyminen on valitettavasti liian myöhäistä, mutta tädeillä tuo taito taitaa olla jotenkuten hallussa.

    VastaaPoista
  2. Täytyy joskus itsekin kokeilla tavallista uunia, eiköhän se yhtä hyviä piirakoita tee kuin leivinuunikin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!