perjantai 30. marraskuuta 2012

Punaherukkakakku superfoodilla höystettynä

 
Sain kutsun osallistua reseptikilpailuun (ihka ensimmäinen kilpailu omalla kohdallani!), ideana oli superfoodien käyttö joko jälkiruokana tai välipalana. En ole koskaan tehnyt tai syönyt mitään varsinaista superfoodia (ellei perinteisiä mustikoita ja muita metsän supermarjoja lasketa), joten ajatus kuulosti mielenkiintoiselta. Oma suhtautumiseni superfoodeihin on ollut lähinnä skeptinen: mitä käänteen tekevää superruoka voivat tarjota, jos noudattaa pääsääntöisesti monipuolista ruokavaliota? Kotiin postitettiin neljää raaka-ainetta, joista vähintään kahta piti käyttää reseptissä. Raaka-aineet olivat neitsytkookosöljy, kaakaonibsit, goji-marjat ja kalaharin suola. Jep. Että niin helpoista aineksista lähdetään ensimmäiseen reseptikilpailuun...!
 
Tuskanhikeä pukkasi kun yritin miettiä näistä jotakin jälkiruokaa. Olisin halunnut keksiä jotakin uudenlaista, mutta pakolla ei synny minkäälaista ideaa, joten perinteisillä kuvioilla mennään nyt tässäkin. Eli kakkua marenkipohjalla, mutta aika simppeleistä raaka-aineista tällä kertaa. Täytteeseen ajattelin ensin laittaa mustikkaa, mutta käytin kerrankin punaherukkaa, joka taitaa olla kakkurintamalla aika vähän käytetty ja aliarvostettu marja, ainakin omassa keittiössäni. Kakku on luontaisesti gluteeniton.
 
Kakun kannattaa ehdottomasti antaa tekeytyä päivän verran (kaksikaan ei haittaa yhtään!) niin maut pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Täyte on mukavan kirpsakka ja jälkimakuna tulee pohjan kaakao. Goji-marjat ja suklaa sopivat myös hyvin yhteen ja marjat antavat suklaalle enemmän suutuntumaa. Täytettä voi soveltaa myös vaikka keksipohjan päälle, jos ei halua omasta kakustaan tehdä niin superia. ;)
 
Tein kakun 18 cm vuokaan. Noin pieneen vuokaan pohja jää aavistuksen paksuksi, joten leikkasin yläosasta hieman pois. Isompaan vuokaan olisi pitänyt sitten täytteen määrää kasvattaa.
 
Pohja
0,75 dl mantelijauhetta
1 rkl perunajauhoa
2 valkuaista
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaonibsejä rouhittuna
ripaus kalaharin suolaa
 
Täyte
2 dl kermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 1/4 dl punaherukkasosetta
3/4 dl hienoa sokeria
3 liivatetta
1 rkl puolukkalikööriä
 
Tummaa suklaata
Goji-marjoja
 
Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri jämäkäksi vaahdoksi. Rouhi nibsit veitsellä pienemmäksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele vaahtoon varovasti. Kaada leivinpaperoituun irtopohjavuokaan, paista 175 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes marenki on saanut päälle väriä. Anna jäähtyä.
 
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää jogurtti. Survo marjat sauvasekoittimella. Lisää marjat ja sokeri. Kuumenna likööri ja liivatteet mikrossa juoksevaksi, lisää ohuena nauhana samalla sekoittaen täytteeseen. Maista makeus ja lisää sokeria, jos täyte tuntuu liian kirpeältä. Omaan makuun sopii vähän kirpeämpi täyte. Kaada vuokaan jäähtyneen pohjan päälle, laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi.
 
Sulata tumma suklaa ja kaada sula suklaa leivinpaperille goji-marjojen päälle. Laita jääkaappiin/ pakastimeen jähmettymään.
 
Irroita hyytynyt kakku irtopohjavuoasta ja koristele suklaalla ja marjoilla.
 

5 kommenttia:

  1. Hieno kakku, ja varmasti tosi hyvää! Ja oli muuten mukava treffata:o)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis kakku. Eipä ole tullut ikinä mieleeni tehdä kakkupohjaa marengista, mutta doh, enpä ole muutenkaan kovn kokenut (saati hyvä) kakkuleipuri :D.

    Ja samat sanat kuin Maijalla: oli kiva tavata!

    VastaaPoista
  3. Ei tuo ihan sellaista perinteistä marenkia ole, kun se mantelijauhe sitä paksuntaa kuitenkin, mutta on siinä sellainen erilainen rakenne kuitenkin. Ja samat sanat, kiva saada kasvoja ihmisille blogien takana!

    VastaaPoista
  4. [...] nyt äänestää Cocovi:n sivuilla suosikkileipomustaan superfood-kilpailussa. Tämänkin blogin punaherukkakakku löytyy muiden herkkujen joukosta. Käy äänestämässä [...]

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!