lauantai 15. joulukuuta 2012

Baileys-suklaakakku yo-juhliin


 
Tällaisen kakun tein yo-juhliin reilu viikko sitten. Pohjassa testasin Rainbow:n suklaacookieita, hyviltä maistuivat ainakin pelkältään. Yo-lakit ovat macaronseja, ihan valkoisia eivät siis ole, mutta kellastuuhan se lakkikin useimmilla vuosien mittaan. ;)
 
Pahoittelen huonossa valaistuksessa otettuja kuvia, aika ei riittänyt kuin muutaman pikaisen räpsäisyn ottoon. :)
 
Pohja
200 g suklaakeksejä
80 g sulatettua voita

Täyte
5 dl vispikermaa
200 g turkkilaista jogurttia/ maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatetta
0,5 dl Baileys-likööriä
200 g tummaa suklaata
1 dl sokeria

Koristeluun
Tummaa suklaata
Kaakaojauhetta

Rouhi keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle (koko 24 cm). Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, sulata suklaa vähitellen mikrossa. Sekoita sula suklaa jogurttiin (/tuorejuustoon). Jogurttiin sekoitettuna suklaa menee herkästi rakeisemmaksi, mutta se ei valmiissa kakussa haittaa. :) Kuumenna pehmenneet liivatteet ja Baileys-likööri mikrossa niin, että liivatteet ovat täysin sulaneet (20-30 sekuntia yleensä riittää). Lisää suklaaseos kermavaahdon joukkoon, mausta sokerilla ja lisää lopuksi liivateseos ohuena nauhana joukkoon. Suklaa jo itsessään hyydyttää täytettä nopeasti, joten täytteestä tulee aika paksua. Levitä vuokaan ripeällä tahdilla ja tasoita pinta. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia, yön ylikin jos ehtii.
 
Irroita kakku vuoasta ja nosta tarjoilualustalle. Kuvan suklaalastut on tehty sulasta suklaasta näin: laita leivinpaperia ison leikkuulaudan päälle. Nosta pienellä lusikalla suklaakasoja tasaisin välein ja vedä (silikonisella) pullasudilla suklaa lastun muotoon alhaalta ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä. Suklaan riittävän määrän huomaa muutaman harjoittelulastun jälkeen hyvin. Anna lastujen jähmettyä esim. pakastimessa ja siirrä sitten kakun reunaa vasten.
 
Kakun päälle voi tehdä suklaasta myös ristikkoa tms. ja koristella siivilöidyllä kaakaojauheella.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!