tiistai 4. joulukuuta 2012

Jouluhalko lohitäytteellä

 
Vai voikohan tätä edes sanoa jouluhaloksi, kuuluuko se nimitys vain makeille leipomuksille? Tässä kuitenkin tällainen suolainen versio joulun kahvipöytään. Täytteiksi voi lämminsavulohen sijasta laittaa vaikka poroa tai kylmäsavulohta. Tuorejuustoja vaihtelemalla saa myös helposti tehtyä erilaisia versioita. Tällaisenaan tämä hupeni pöydästä nopeasti ja myönnettävä on, että kokeilu oli oikein onnistunut.
 
Käytin kostutuksessa maitoa, mutta esimerkiksi kasvisliemi sopisi varmasti hyvin ja toisi lisää makua.
 
Pahoittelen muuten, että päivitysväli on nyt venähtänyt kovin pitkäksi. Postauksia olisi jonoksi asti, mutta Muu Elämä meinaa pitää sen verran kiireisenä, etten ehdi niitä tänne päivittää niin nopeasti kuin haluaisin. Kohta pitäisi hetkeksi kiireen helpottaa, joten ehkä se näkyy täälläkin sitten vilkkaampana tahtina!
 
4 hengelle
 
12 palaa täysjyvä-/ ruispaahtoleipää
Maitoa kostutukseen
 
150 g savulohta
100 g tuorejuustoa (savulohi-piparjuuri)
150 g ranskankermaa
1 punainen paprika
1 dl tuoretta tilliä
200 g ruohosipulituorejuustoa

Koristeluun salaattia, kirsikkatomaatteja tms.
 
 
Leikkaa leipien reunat tasaisiksi. Kostuta kevyesti molemmilta puolin. Lado leivät 4 x 3 siivun kokoiseksi levyksi kelmun päälle. Kelmua kannattaa laittaa kaksi isohkoa palaa limittäin.
 
 
Perkaa lohi pieneksi ja sekoita tuorejuuston ja ranskankerman kanssa. Levitä leipälevylle. Hienonna paprika ja tilli, levitä lohitahnan päälle. Kääri levy rullaksi kelmun avulla ja laita tiukasti kelmuun kääritty rulla jääkaappiin yöksi. Leikkuulauta on hyvä apu tässä kohtaa.
 
 
Pura rulla varovasti kelmusta ja aseta tarjoilualustalle. Levitä notkistettu tuorejuusto lastalla/ veitsellä rullan pintaan ja koristele.

2 kommenttia:

  1. Voi vitjake kun näyttää hyvältä, vaikka nirsmuilijana en syö kalaa =P lisäksi kun on ruoka-ainevammainen, niin ei pysty syömään leipää ja styroksinpalat ei taida kääriytyä aivan yhtä hyvin rullalle.

    VastaaPoista
  2. Jos mantelijauhe käy, niin sen avulla voi tehdä aika pehmeää leipää, jonka luulisin kääriytyvän rullallekin. Tuonne väliinhän sopisi esim. savupororouhe tai miksei kinkkukin ihan hyvin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!