tiistai 18. joulukuuta 2012

Mokkapalat

 
Perinteinen ysäriherkku on tietysti mokkapalat. Näitä ja riisisuklaita tehtiin jo silloin, kun mitään muuta ei vielä osattu. :D Ja edelleen nämä maistuvat kyllä, mitäs sitä kieltämään. Tästä ohjeesta tulee n. 20 palaa vähän vuoan koosta riippuen, tuplaamalla ohjeen saa melko paksuja paloja isolle pellille tehtynä, eli n. 35-40 palaa. Jos tykkää ohuemmista, niin tämä taikina saattaisi riittää myös pienelle pellille. Kuorrutusta tarvitaan sitten toki enemmän
 
Pohja
150 g sulatettua voita
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl maitoa

Kuorrutus
40 g sulatettua voita
4 rkl vahvaa kahvijuomaa
1 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria (kannattaa varata ainakin 250 g)

Koristeluun
Nonparelleja, tomusokerikuorrutetta, suklaata tms.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri, lisää niihin kuivat aineet, maito ja voisula vuorotellen. Levitä taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (koko n. 20 x 30 cm) ja paista 175 asteessa 20-25 min.
 
Valmista kuorrutus pohjan paistuessa. Sulata voi, lisää siihen kahvi ja kaakaojauhe. Lisää tomusokeria niin paljon, että seos on tasaista, suhteellisen jähmeää mutta vielä levitettävissä. Levitä kuorrutus vielä lämpimän pohjan päälle ja koristele nonparelleillä tms. Kannattaa koristella heti, kuorrutus jähmettyy melko nopsaan. Anna jäähtyä viileässä ja leikkaa paloiksi, kun kuorrutus on kokonaan jähmettynyt.
 

2 kommenttia:

  1. Toisille se on "ysäriherkku", kun taas toiset tekivät näitä ja riisisuklaita jo 70-luvulla :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti niin, yhdessä 70-luvun keittokirjassa joskus katselin näitä "trendiherkkuja". :D Eikös kaikki tule aina vaan uudestaan muotiin. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!