Upeat leivontablogit uusine ideoineen tuovat ainakin minulle usein sen fiiliksen, että jokaisen omaankin blogiin laitettavan leipomuksen tulisi olla erityisen hieno, oivaltava tai ainakin jotenkin uudenlainen. Ihailen kovasti näitä uuden ideoijia, mutta itsellä usein ideamyssy on typötyhjä. Tässä reseptissä on nyt simppelisti hyödynnetty vanhaa kunnon mokkapalojen ideaa ja tuunattu sitä astetta jouluisemmaksi. Ei ehkä sitä hienointa tai kekseliäintä, mutta hyvää ja helppoa ainakin!
Tästä taikinasta tulee isolle pellille (60 cm uuniin) sopiva annos, eli noin 30-40 palaa. Puolittamalla ohjeen riittää taikina n. 20 x 30 cm kokoiseen uunivuokaan. Kuorrutuksen määrää voi säädellä vähän senkin mukaan kuinka paksun kuorrutuksen haluaa. Voin määrää vähän lisäämällä saa kuorrutusta enemmän, toki tomusokeriakin sitten tarvitaan lisää. Kanelin määrä kannattaa maistella itselle sopivaksi. Näistä ruuduista on vähän niukasti kuvia, sillä leivoin nämä kiireessä myyjäisiin ja ehdin juuri ja juuri ottaa muutaman kuvan ennen kuin noutaja saapui.
Pohja
300 g sulatettua voita
9 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 rkl piparkakkumaustetta
4 dl sokeria
4 munaa
3 dl maitoa
300 g sulatettua voita
9 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 rkl piparkakkumaustetta
4 dl sokeria
4 munaa
3 dl maitoa
Kuorrutus
50 (-75) g sulatettua voita
4 rkl kahvia (siis keitettyä sellaista)
(1-) 2 rkl kanelia
tomusokeria rutkasti, varmaan ainakin se 500 g paketti
Strösseleitä tms. koristeluun
50 (-75) g sulatettua voita
4 rkl kahvia (siis keitettyä sellaista)
(1-) 2 rkl kanelia
tomusokeria rutkasti, varmaan ainakin se 500 g paketti
Strösseleitä tms. koristeluun
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoja, voita ja maitoa. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa n. 25 minuuttia.
Valmista pohjan paistuessa kuorrutus. Sekoita sulaan voihin kahvi ja kaneli ja lisää tomusokeria, kunnes kuorrutus on jämäkkää mutta vielä levitettävissä. Maista ja lisää kanelia jos haluat enemmän makua. Levitä kuorrutus pohjan päälle kun pohja on vielä lämmin. Koristele heti strösseleillä tms. Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa terävällä veitsellä palasiksi.
oi kuinka kiva uusi idis :).
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaMinulle tämä on ainakin ihan uusi idea, oikein oivallinen ohje! :)
VastaaPoistaJoskus pienillä muutoksilla saa aikaan jotain ihan uudenlaista :)
VastaaPoistaHerkulllinen uutuus. Sieppaan maustamisvinkin heti mukaani, kiitos.
VastaaPoistaOle hyvä :)
VastaaPoistaPitääpä pyöräyttää näitä joskus äidillä vieraillessa (jos ihminen rakastaa kahvia ja pipareita niin näistä on varmaan tykättävä? ;) )
VastaaPoistaNäin voisi luulla. ;)
VastaaPoistaNyt tuli tehtyä näitä ja hyviä ovat. Kiitos ohjeesta.
VastaaPoistaKiva saada palautetta, hyvä kun maistuivat!
VastaaPoista