perjantai 21. joulukuuta 2012

Suklainen kakku tiramisutäytteellä

 
 
Tässä vielä kakkuvinkki jouluksi! Meillä tämä kakku juhlisti miehen syntymäpäiviä, mutta mauiltaan tämä sopii kyllä joulun kahvipöytäänkin. Tiramisurahkan tilalle voi vaihtaa vaikka rommirusinarahkan, mutta se on maualtaan aika mieto, joten kannattaa lorauttaa joukkoon vaikka hiukan rommia makua antamaan. ;)
 
Tämä kakkupohja ei ole ihan tavallinen suklaakakkupohja tuon valkuaisvaahdon ansiosta. Ei kannata pelästyä pitkää aineslistaa, pohja valmistuu kyllä varsin nopeasti. Pohjaa ei myöskään tarvitse kostuttaa, mutta täyttäminen edellispäivänä kyllä mehevöittää ja maustaa pohjaa.
 
Sekä täytettä että kuorrutetta tulee reilusti, mutta täytevälit kyllä vähän madaltuvat kakun odotellessa kylmässä. Pohja on tehty 21 cm vuokaan, ainesten määrää kolmasosan suurentamalla saa pohjan sellaiseen perus 24 cm vuokaan. Täyte ja kuorrutus saattaisivat riittää ihan tuollaisina määrinä tai sitten hiukan kasvattaa määriä.
 
Omenahillon tulee mielestäni olla sileää, eli ei kuutioita tms. joukossa. Saarioisten hillossa noita kuutioita on ainakin, mutta tämä kokeilemani Meritalon hillo  oli tosi hyvää, joskin aika makeaa. Makeus kuitenkaan ei tunnu valmiissa kakussa kaiken muun  makean ohella. ;)
 
 
Osallistumisaikaa arvontaan on vielä muutama päivä, laittakaa siis halutessanne kommenttia!
 
Pohja
100 g voita huoneenlämpöisenä
1,5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
75 g tummaa suklaata
1,5 rkl kaakaojauhetta
4 keltuaista
5 valkuaista
3/4 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
Täyte
4 dl kuohukermaa
1 prk tiramisurahkaa
3/4 dl sokeria
2 dl omenahilloa
 
Kuorrutus
0,5 dl kuohukermaa
75 g tummaa suklaata
3 dl kermaa
0,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 
Koristeluun
Pekaanipähkinöitä
Rouhittua suklaata
 
Voitele 21 cm vuoka. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja vaniljasokeri. Sulata suklaa mikrossa/ vesihauteessa. Erottele keltuaiset valkuaisista, vaahdota valkuaiset ja sokeri löysähköksi vaahdoksi (ei niin kovaksi, että vaahto lohkeaa, vaan niin että se on hieman muodossaan pysyvää).

Lisää voivaahtoon sula suklaa ja kaakaojauhe. Lisää keltuaiset yksitellen samalla vatkaten. Lisää valkuaisvaahto joukkoon hitaasti vatkaten. Lisää lopuksi varovasti käännellen keskenään sekoitetut leivinjauhe ja vehnäjauho.  Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 30 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä tarvittaessa.
 
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja laita alin levy tarjoilualustalle. Vaahdota täytteen kerma, lisää rahka ja sokeri. Levitä pohjalle ensin omenahilloa ja sitten reilu kasa täytevaahtoa. Tee toinen kerros samoin. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään kuorrutuksen valmistamisen ajaksi.
 
Kiehauta puoli desiä kuohukermaa ja ota kattila sitten pois levyltä. Lisää suklaata pala palalta joukkoon ja sekoita koko ajan tasaiseksi. Lopputuloksena tulisi olla sileä "suklaakastike".
 
Vaahdota kerma (3 dl), lisää sokerit ja tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi huoneenlämpöiseksi jäähtynyt suklaakastike ja sekoita tasaiseksi. Levitä vaahtoa kakun pintaan esimerkiksi veistä tai pientä lastaa apuna käyttäen. Koristele lopuksi pähkinöillä ja suklaarouheella.
 

2 kommenttia:

  1. Tämä näyttää ihan täydelliseltä! Ihania juttuja täällä blogissa muutenkin. :)

    VastaaPoista
  2. onpa vain herkullisen näköistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!