perjantai 1. helmikuuta 2013

Banaanivohvelit



 
Nämä vohvelit ovat enemmänkin sellainen väli- tai iltapalatyyppinen versio, koska tuo banaani ja mantelijauhe tekevät näistä aika tuhteja. Nämä eivät myöskään ole kovin rapsakoita, joten taikinaa vähän löysyttämällä sopisivat paistettavaksi myös lättyjen tapaan.
 
Kaupan hillot ovat omaan makuuni aika makeita ja kaipaan myös vähän enemmän aitoa marjaa, joten helppo kompromissi on sekoittaa valmiiseen hilloon lisää marjoja. Suurin makeus taittuu ja hillossa maistuu myös oikeat marjat. Nyt oma pakastin alkaa kumista tyhjyyttään marjojen osalta, joten tulisipa kesä jo pian!
 
Tuohon vohveliraudan hankintaan liittyy muuten mukava muisto: odotin silloin esikoistamme ja jossain kohtaa iski valtava vohvelihimo. Ja siihen himoon ei todella auttaneet muu kuin juuri ne vohvelit, joten ihana mies kävi rivakasti vohvelirautaostoksilla ja niin saatiin hormonihirviö sillä kertaa tyytyväiseksi. ;)
 
N. 12-15 kpl.
 
3 munaa
4 dl maitoa
1 dl (sitruuna)kivennäisvettä
1 banaani
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
2 rkl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
75 g voita sulatettuna
 
Riko munien rakenne, vatkaa maito ja kivennäisvesi joukkoon. Pilko banaani seokseen ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vatkaten muuhun taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu voi.
 
Paista vohvelit vohveliraudalla, lisää pieni nokare voita ennen jokaista paistoa niin vohvelit irtoavat helposti. Tarjoa marjojen, jäätelön, kermavaahdon tms. kanssa.
 

2 kommenttia:

  1. Oi oi mikä vohvelihimo minuun isku :) Näyttävät niin hyviltä!

    VastaaPoista
  2. Vohvelihimo on kyllä katala vaiva. ;) Onneksi noitakin voi hyvällä omatunnolla syödä, kunhan ei joka päivä niin tee! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!