tiistai 19. helmikuuta 2013

Heppakakku prinsessahengessä

 
 
Kivaa, kun välillä pääseen leipomaan "tyttöjen juttujakin", kun itsellä on pelkkiä poikia. :) Toiveena kakkuun oli hevos- ja prinsessateemaa ja vaaleanpunaista sokerimassaa. Massana käytän FunCakesin vaahtokarkin makuista sokerimassaa, maistuu mielestäni parhaimmalta.
 
Hepoissa ja varusteissa on vähän helmiäistä tomuväriä, mutta se ei kuvissa näy. Hevosenkengät ja nimen olen lopuksi suihkuttanut vielä hopeisellä sprayvärillä (joka muuten leviää koko keittiöön niin, että joka paikka kimaltaa...).
 
Kakussa oli suklaapohja ja vadelma-mansikkatäyte. Suklaapohja on kostetettu Spritellä.
 
Täyte
4 dl marjasosetta (vadelmaa, mansikkaa)
75 g vadelmahilloa
4 dl kermaa
2 rkl - 0,5 dl sokeria
1,5 prk kuningatarrahkaa (Valio)
6 liivatetta
2 rkl vettä
 
Valmista kakkupohja mielellään edellisenä päivänä. Leikkaa pohja kolmeen osaan, laita alin osa irtopohjavuoan pohjalle ja kostuta.
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää rahka, marjasose ja vadelmahillo joukkoon. Maista ja lisää sokeria maun mukaan. Sulata liivatteet mikrossa vesitilkkaan (noin 20-30 sekunnin kuumennus riittää). Sekoita liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana.
 
 
Kaada puolet täytteestä pohjan päälle, nosta toinen levy päälle ja kostuta. Tee toinen väli samoin. (Jos vuoasta loppuu korkeus kesken, tee reunakalvosta tai leivinpaperista lisäreunus.) Nosta päällimmäinen levy päälle, kostuta ja laita kakku jääkaappiin jähmettymään. Voit laittaa päälle esim. leikkuulaudan kevyeksi painoksi. Anna kakun jähmettyä mielellään yön yli, mutta 6-7 tuntiakin riittää.
 
Irrota kakku vuoasta, siisti reunat. Kauli sokerimassa levyksi ja nosta kakun päälle. Kannattaa jakaa massan laskokset tasaisesti ympäri kakkua ja sitten pikkuhiljaa painella massaa kämmensyrjällä kakun reunaa vasten. leikkaa ylijäävä massa marsipaani- tai -muoviveitsellä alareunaa myötäillen. Koristele haluamallasi tavalla.
 

3 kommenttia:

  1. Ihana! Nuo koristeet ovat tosi hienot :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Mukavaa tehdä joskus näitä lasten kakkujakin!

    VastaaPoista
  3. [...] helmasta. Kakussa jälleen kerran suklaakakkupohja ja vadelma-mansikkatäyte, ohjeet löytyvät tämän kakun kohdalta. Massa on funcakesin vaahtokarkin makuista massaa, koristeet pikeeriä ja [...]

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!