tiistai 30. heinäkuuta 2013

Teletappikakku



teletappi kakku



 
Ihana Isla naapurista täytti 2 vuotta. Isla tykkää teletapeista, joten sillä teemalla lähdin kakkua suunnittelemaan. Onneksi on google ja kuvahaku, muuten en olisi saanut noista hahmoista mitään aikaiseksi. ;)
 
Pohjana suklaakakkupohja, sisällä vadelmamoussetäyte. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa. Koristeiden näperteleminen vei yhden illan ja vähän aamuakin, ja kyllä harmitti, kun sain osan hahmoista sotkettua kädestä lähteneellä värillä :(. Suurinta vahinkoa koki tuo vihreä tappiukko (nimi pääsi jo unohtumaan), keltaista väriä on siellä sun täällä. Onneksi se näkyi vain läheltä katsoen, mutta pitäisi aina vain olla huolellisempi.
 
P.s. Ilmoittauduin vihdoin mukaan valokuvauskurssille! Kurssi alkaa syyskuussa ja kestää ensi kesään asti, joten toivottavasti viimeistään silloin uudet opit näkyvät kuvan laadussakin :)
 
Pohja
300 g voita
3,5 dl sokeria
5 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
 
Kostutukseen
Vettä+sitruunamehua+sokeria
TAI maitoa+sokeria
TAI spriteä
 
Täyte
6 dl kermaa
2 prk kuningatarrahkaa (Valio)
200 g vadelmia soseena
100 g vadelmahilloa
1 dl sokeria
1,5 isoa patukkaa Dajmia
1 rkl sitruunamehua
6 liivatetta
200 g vadelmia
 
Pohja kannattaa valmistaa täyttöä edeltävänä päivänä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 min. Pohja nousee herkästi keskeltä, mutta sen voi ehkäistä kietaisemalla vuoan ympärille esim. kylmään veteen kastellun pyyhesuikaleen. Se estää reunojen nopean kypsymisen ja sitä kautta pohja pysyy tasaisena.
 
Leikkaa pohja kolmeen osaan ja kostuta alin kerros. Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka, soseutetut vadelmat ja hillo. Sulata pehmenneet liivatteet sitruunamehutilkkaan mikrossa/kattilassa. Ota täyteseoksesta osa erilleen ja sekoita liivate tähän osaan ohuena nauhana. Näin varmistat sen, ettei täytteeseen tule liivatekökköjä. Sekoita lopuksi täytteet yhteen, lisää rouhittu Dajm.
 
Kaada täytettä ensimmäiseen täyteväliin ja painele puolet tuoreista vadelmista täytteeseen. Valmista toinen väli samoin. Muista kostuttaa pohjat hyvin!
 
Kakun pintaan sokerimassan alle voi levittää joko kermavaahtoa tai sitten voikreemiä, kesällä voikreemi on parempi vaihtoehto ja massa pysyy varmasti kauniina.
 



 
 

7 kommenttia:

  1. Voi ihana!!! :D Teletapit ovat tulleet tässäkin huushollissa ajankohtaisiksi, tää on loistava kakku!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset kehut kyllä lämmittävät mieltä kovasti :)

      Poista
  3. Sinulla on kivoja ohjeita ja kuvia! Monesti käyn kurkkimassa mutta kommentointi aina jää.... Sietääkö kysyä minne olet menossa kurssile? Minäkin kun aion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei aina tarvitsekaan kommentoida, mutta tokihan kommentointi ylipäätään on mukavaa, se tuo vähän vastavuoroisuutta tähän bloggaamiseen :) Valokuvauskurssin järjestää paikallinen kansalaisopisto, tässä Tampereen kupeessa meidän kotipaikkakunnalla. Joku valokuvaaja sitä kurssia pitää, joten toivon kurssin olevan kaikin puolin antoisa!

      Poista
  4. Hei!
    Aivan ihana kakku!! Ja jonka inspiroimana minulla olisi tarkoitus kokeilla ensi kertaa tehdä sokerimassakoristeita lapseni kakkuun - kysyisin miten nuo tekemäsi Teletapit, kovettuivatko ne miten koviksi ts. pystyykö lapset maistelemaan niitä? Miten paljon ennakkoon teit koristeet ja miten säilytit?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!