sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Mustaherukkamoussekakku


cassismoussekakku



Suomen kesän ihanat marjat mahdollistavat herkulliset raaka-aineet jopa ihan omasta pihasta. Tätä kakkua voi tehdä myös pakastetuista marjoista, joten näin syksylläkin ehtii vielä hyvin mustaherukasta nauttimaan. 

Tämä kakku on tehty tuollaiseen kukan malliseen reunavuokaan, mutta 22-24 cm pyöreä irtopohjavuoka käy myös hyvin. 

Pohja
200 g digestive-keksejä
75 g voita

Täyte
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g ranskankermaa
200 g maustamatonta turkkilaista jogurttia
200 g mustaherukkaa
5 liivatetta
1 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl sokeria

Kiille
2 dl mustaherukkamehua
Hyytelösokeria  pakkauksen ohjeen mukaan/ 2 liivatetta

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Painele kevyesti leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paseeraa mustaherukat siivilän läpi. Vaahdota vaniljakastike, lisää joukkoon jogurtti, ranskankerma ja sokerit. Sulata liivatteet vesitilkkaan esimerkiksi mikrossa ja lisää ohuena nauhana samalla varovasti sekoittaen muuhun täytteeseen. Lisää lopuksi mustaherukkasose. Tarkista makeus. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä väh. 4 tuntia.

Valmista kiille pakkauksen ohjeen mukaan, anna jäähtyä hetki ja levitä kakun pintaan lusikan kautta. Kiilteen voi tehdä myös liivatteen avulla. Anna hyytyä vielä jääkaapissa. Koristele marjoilla.

cassiskakku

hyydytetty mustaherukkakakku

2 kommenttia:

  1. Voi juku, kuinka kaunista ja ihanan hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaherukkaa tulee kyllä ainakin itse käytettyä ihan liian vähän, se sopii monenlaiseen leivontaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!