maanantai 21. lokakuuta 2013

Makeaa murmelin täydeltä nyt myös Twitterissä!

 
 
Vaikka Twitterissä tili on ollut jo pitkään, sain nyt vasta aikaiseksi lisätä blogin tiedot ja aion jatkossa päivittää kuulumisia myös sinne. Todennäköisesti tulen harrastamaan siellä myös jonkinlaista liveseurantaa Koko Suomi leipoo -ohjelman tiimoilta. Twitter-tililleni pääset täältä. Ärsyttävää muuten, kun koko blogin nimi ei mahdu tuohon nimiosioon, joten se täytyi lyhentää noin kummalliseksi.

Lasten lauantai -tapahtuma Prismassa sujui hienosti, lapsia oli paikalla paljon ja he koristelivat todella hienoja muffinsseja! Olin tehnyt 200 koristetta valmiiksi ja ajattelin, että niitä on ihan liikaa, mutta kävikin niin, että ne loppuivat jo puolivälissä. Onneksi strösseleitä riitti, ihan pöytien täydeltä. ;) Tunti kului hujauksessa, mutta ehdin silti vaihtamaan kuulumisia monen lapsen ja aikuisenkin kanssa. Ja kiitokset kaikista onnentoivotuksista kilpailua ajatellen! Otin kamerankin mukaan, mutta siinä kiireessä en juuri ehtinyt kuvia ottaa. Muutamasta hienosta muffinssista on onneksi kuitenkin kuvia todistusaineistona. :)
 
Viime viikonloppuna olin myös Blogiringin syysiltamissa Helsingissä. Oli mukavaa tavata muita blogirinkiläisiä ja saada kasvoja bloginimien taakse. Tuntuu hienolta saada olla osa tuollaista blogiyhteisöä, ja tuollaiseen yhteisöön kuuluminen lisää myös intoa blogata, tarjota laadukasta sisältöä, hyviä reseptejä ja kauniita kuvia. Kommenttinne ovat aina erittäin tervetulleita ja ilahdun niistä jokaisesta, ja myös kehitysehdotukset, reseptitoiveet ynnä muut mielipiteet ovat arvokkaita.
 
Seuraavassa postauksessa enemmän leivontaa, mutta huomisilta kuluu taas sydän jännityksestä mykkyrällä tv:n ääressä... ;)

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi!:) Kivoja reseptejä ja kauniita kuvia.:)

    http://jonskunleivontablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. On kivaa katsoa ja jännätä puolestasi kun leivot telkussa :) Tietysti sekin, että nyt tietää erillälailla, kenen blogia seuraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hassulta, että moni näkee minut telkkarissa ja osaa yhdistää tähän blogiin, kun taas suurin osa muista bloggaajista on itselle ihan vieraita. :) Josko ohjelmasta tulisi uusi kausi, niin voisin itsekin katsoa ohjelmaa eri tavalla kuin nyt.

      Poista

Kiitos kommentistasi!