torstai 7. marraskuuta 2013

Ajatuksia blogimainonnasta ja -yhteistyöstä

blogimarkkinointi

Monen monta kertaa olen meinannut tästä aiheesta kirjoittaa täällä blogissa, ja nyt viimeisin järjetön yhteistyöpyyntö katkaisi kamelin selän ja sanainen arkkuni vihdoin aukesi. Luvassa piiiiitkä teksti, mutta toivottavasti myös asiasisältöä.

Jopa näin pienen leivontablogin pitäjänä saan erilaisia yhteistyöpyyntöjä. On erilaisia hämäriä sivustoja ja ehdotuksia, joita en pohdi hetkeäkään vaan viesti menee suoraan poistoon, sitten on vähän järkevämmän kuuloisia ehdotuksia, joita voi jo harkita, ja sitten on näitä, mitkä pistävät veren kiehumaan. Usein näissä ärsytyskynnystä nostavissa ehdotuksissa on kyse isoista yrityksistä, jotka haluavat mahdollisimman pienellä rahalla mahdollisimman paljon mainostusta ja jalansijaa blogeissa. Yhteistyöehdotus on kenties verhoiltu kilpailun muotoon, ja sanatkin on aseteltu niin, että mukaan valittu bloggaaja tuntisi olevansa etuoikeutettu saadessaan osallistua moiseen taistoon. Vaatimuksena saattaa olla erilaisten reseptien tuottaminen ja tuotteen mainitseminen blogissa. Ja kas miten näppärää on se, että myös oikeus kuviin ja reseptiin siirtyy ko. yritykselle. Ja mitä bloggaaja saa tästä palkkioksi? No, ehkä pari kappaletta tuotetta x (hinta kaupassa euron, pari) ja suuresti "mainetta ja kunniaa". Mitä ikinä se lieneekään, mutta ei ainakaan mitään sellaista, jonka vuoksi viitsisin tehdä tuntikausien duunin.

cookiepops

Pitääkö sitten bloggaajan saada yhteistyöstä jotakin ja jos, niin mitä? Jos bloggaajaa saa ihan riihikuivaa rahaa, onko sielu silloin myyty ja näppäimistöltä tulee enää ko. tuotetta ylistävää tekstiä? Epäilenpä, että kukaan näin tekisi, ja omasta puolestani voin ainakin vakuuttaa, että vaikka tässä blogissa yritys ostaisikin mainostilaa jossakin muodossa, yritys ei voi ostaa mielipidettäni. Olen yhteistyömyönteinen, mutta en silloin, kun ainut hyötyvä osapuoli on megaluokan yritys. Itse koen oman työni (kyllä, blogin pitäminen ei aina ole pelkkää hauskuutta ;) ) sen verran arvokkaaksi, etten halua lähteä mukaan mihinkään sellaiseen yhteistyöhön, joka selvästi vähättelee bloggaajia ja heidän tekemää työtään. Kuitenkin blogit ovat mitä tehokkaimpia kohdennetun mainonnan väyliä, ja mielestäni on sikamaista, että jotkut yritykset yrittävät teettää bloggaajilla ilmaista työtä. Työstä saadaan palkkaa, ja siten myös yrityksen toimeksiantamasta työstä blogissa tulee saada korvaus. 


Joku voi kokea tämän ahneen ja häikäilemättömän bloggaajan puheena, mutta toisaalta, tekisitkö itse työtä palkatta? Kuitenkin tavoitteenani on tuottaa teille lukijoille mahdollisimman hyvää sisältöä, eli suomeksi toimivia reseptejä höystettynä kivoilla kuvilla. Haluan tehdä sitä omilla ehdoillani, mutta hölmöähän se olisi, jos kieltäytyisin kaikesta yhteistyöstä ihan vain siksi, että mainostaminen nyt vain on lähtökohtaisesti pahasta. Lähden ilomielin mukaan sellaiseen yhteistyöhön, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä ja josta on iloa sekä minulle, kyseessä olevalle yritykselle ja toki myös teille lukijoille. Uskon, että esimerkiksi jonkun uutuustuotteen pohjalta tehty resepti voi tuntua kiinnostavalta myös lukijoista! Yhden reseptipostauksen tekeminen (reseptin suunnittelu ja testaaminen, itse leipominen, kuvaaminen, kuvien käsittely ja blogiin päivittäminen) vie tunteja aikaa, ja toki myös raaka-ainekustannuksiin menee rahaa. Onneksi tämän ovat huomanneet jo useat firmat, ja blogien merkitys ollaan huomattu myös ruoka- ja leivontablogien puolella. Toivonkin, ettei kukaan itseään kunnioittava bloggaaja lähde mukaan aliarvostaviin yhteistyökuvioihin, vaan antaa palautetta tökeröistä ehdotuksista ja on sitä kautta mukana nostamassa blogien arvostusta. Kukas kissan hännän nostaisi, jollei kissa itse... ;)

Tämän avautumisen päätteksi onkin hyvä kysyä, että millaisia mielipiteitä teillä on blogimainonnasta? Saako blogissa olla yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa, onko se hyväksyttävää vai jokseenkin epäilyttävää? Onko erilaisista yhteistöistä tullut jo arkipäivää, vai laskeeko blogimainonta bloggaajan arvostusta? Ja jos, niin miksi näin on? 

Ugh, olen puhunut, joten huomenna palaan tänne kera ihanan isänpäiväkakkuidean!

21 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä kirjoitus, ja todella ajankohtainen.

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saa nähdä, onko tämä asia mihinkään hetkeen muuttumassa, mutta toivossa eletään. ;)

      Poista
  2. Sanoisin, että kaikella on rajansa niin kuin itsekin kirjoitat. Itseä harmittaa yksi seuraamani muotiblogi, joka on nykyisin täynnä vain pelkkää mainontaa ja markkinointia. Sanovat vielä, että merkkaavat mainostuspuheensa asianmukaisin tunnistein, mutta eipä ole kyllä pitäny paikkansa moneenkaan otteeseen. Sielu on tainnut tulla myydyksi vaatefirmoille ja muille "yhteistyökumppaneille". En itse pidä blogia, mutta mietin, että onko kaikenlaisiin tarjouksiin sitten helppo sokaistua?

    Itse ehkä haluaisin bloggaajan olevan myös rehellinen saamistaan hyödykkeistä. Se ei välttämättä tietenkään ole yritysten toivoiden mukaista, mutta räikeä ylistyskin on jotain aivan törkeää. Toisaalta luulisi, että ihmisillä on tänä päivänä edes jonkin verran medialukutaitoa, jolla nähdä mainosten läpi.

    En kuitenkaan vastusta blogimainontaa, sillä oikein toteutettuna se voi tuoda uusia tuulia ja näkökulmia kirjoituksiin. Kunhan vaan ei myy sitä pikkurilliä pirulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa, kiitos siitä! Piilomainontahan on laitonta, ja kaikista "mainospuheistaan" tulisi kertoa avoimesti. Harmi, että se ei kaikkialla tunnu pätevän Yritykset kyllä usein rohkaisevat mainitsemaan yhteistyöstä, koska onhan se heillekin mainosta.

      Samaa mieltä olen myös siitä, että pelkäksi mainoskanavaksi muuttunut blogi menettää merkitystään, enkä itsekään osaisi suhtautua sellaiseen entiseen tapaan. Varmasti tarjouksiin on myös helppo sokaistua, ja toisaalta, jos saisi vaikka mitä ilmaiseksi, niin siitä voi olla vaikea kieltäytyä? Onneksi tässä leivontablogissa ei ole sellaista ongelmaa. ;)

      Itse mietin sitä, että jos jossakin blogini kuvassa näkyy taustakankaana firman x tekstiili, pidetäänkö sitä mainoksena tai saatuna tuotteena, vaikka se olisikin kaivettu tuolta kaapista ihan omin varoin hankittuna. :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Kyllähän tässä onneksi alkavat ajat muuttua, mutta noita tökeröitä yhteistyöehdotuksia tulee edelleen. Toivottavasti me bloggaajat pidetään yhtä, eikä suostuta tekemään palkatta töitä yrityksille, niin eiköhän sielläkin suunnalla pikkuhiljaa herätä todellisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, yhdessä rintamassa kun pysytään, niin varmasti yritysten on pakko muuttaa katsantokantaansa bloggareihinkin.

      Poista
  4. Ymmärrän sinua. Itse leivon joskus useammin ja joskus harvemmin, ja kyllä leivontaan menee rahaa ja aikaa, varsinkin kun tekee muutakin kuin perus pullaa. Ja valokuvaus on vielä oma lukunsa, minulla ei riittäisi taidot eikä viitseliäisyys saada niin upeita kuvia kuin tässä ja monessa muussakin blogissa nykyään on. Kiitos kun jaksat ilahduttaa meitä lukijoita kivoilla resepteillä ja kuvilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Bloggaaminen on valtaosin hyvinkin mukavaa, mutta joskus nuo kummalliset yhteistyöpyynnöt kyllä laittavat ärsyttämään. ;)

      Poista
  5. Seuraan paljon leivontablogeja. Ymmärrän hyvin, että leivonabloggareita lähtee mukaan mainontaan ja mainitsevat tiettyjä tuotteita postauksissaan. Silti minua hieman ärsyttää, kun muutaman kerran on käynyt niin, että yhteistyökuvioista johtuen useassa blogissa on aivan samantyyppinen resepti, jossa toitotetaan tietyn tuotteen erinomaisuutta leivonnassa tai vastaavaa. Se samanaikaisuus tökkii näin tavalliselle lukija-leipurille pahasti; etsin ideoita ja inspiraatiota blogeista ja jos kaikkialla on samantyylistä sisältöä, joka ei napannut ekassakaan blogissa, niin kyllä se häiritsee. Minun blogini on vieläkin pienempi, joten en usko törmääväni koskaan vastaavaan, mutta postauksesi aihe on erinomainen. Moni bloggaaja ei varmastikaan edes pysähdy asiaa pohtimaan, koska on niin otettu yhteydenotosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi, itseäkin tuo pistää silmään. Etenkin, jos erinomaisuuden kertominen tuntuu päälleliimatulta, on postaukseen vaikea suhtautua neutraalisti. Toisaalta, mainontaa sisältävässä postauksessa on myös bloggaajan vaikea tuoda sitä fiksusti esille, jos oikeasti tykkää testaamastaan tuotteesta ja kokee sen itselleen sopivaksi. Miten siis kertoa tuollainen asia, ettei se tuntuisi maksetulta mainokselta?

      Tuo, että on otettu yhteydenotosta, pitää kyllä varmasti paikkansa etenkin aloittelevien blogien kohdalla. Itsekin muistan saman fiiliksen, ja olen lähtenyt mukaan sellaisiinkin yhteistöihin, joihin en enää nykyään lähtisi. Ehkä se oman blogin arvo on valjennut vasta tässä matkan varrella, ja nyt ei ole tarvetta lähteä mukaan jokaiseen tarjottuun juttuun. Mutta onneksi se, että lähtee mukaan huonompiinkin yhteistöihin, ei ole vaarallista, mutta miettisin kyllä tarkasti omaa markkina-arvoani ja samalla kohde blogigenren arvostusta.

      Poista
  6. Kirjoittamiesi asioiden kanssa olen minäkin nyt pähkäillyt.... ekat yhteydenotot olivat esim joltain ihme pelisivustoilta...rahaa tarjottiin...meni s-postit suoraan roskakoriin. Tuotelahjuksia en jostain syystä ole koskaan saanut...varmaan siksi, kun laitoin blogin s-postiositteen vasta lähiaikoina julkisesti näkösälle.... muutamia järkeviä yhteydenottoja on lähiaikoina tullut ja yhtä mietin ihan tosissani josko lähtisin mukaan....syy pähkäilyyni on nimenomaan se, että haluanko oman blogini ryhtyvän moiseen. Periaatteessa minua ei mainonta blogeissa häiritse, jos se ei ole pääasia. Ja ehdottomasti pitää kyllä kaikesta olla maininta. Uuutuustuotteiden yms kirjoituksia on kivakin lukea, kun ei meidänkään pienellä paikkakunnalla kaikkea ole heti kaupoissa...tietää edes kysellä ja pyytää tilaamaan... Seuraan blogeja paljon ja kieltämättä kun samantyyppinen kirjoitus ja saman tuotteen hehkutus tulee vastaan jo kymmenenne (tai useamman) kerran, niin ei se lukijasta kauhean mielenkiintoista ole.....toisaalta, jos tuotteesta kirjoittavien on julkaistava kirjoitukset samana päivänä, niin eihän sitäkään voi välttää.... jokainenhan meistä itse päättää blogin yhteistyökuvioista..... ja haluaako niitä olleskaan vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista!

      Tärkeintä mielestäni yhteistöistä päätettäessä on juurikin se, sopiiko kyseinen yhteistyö omaan blogiin. Voisi hiukan pistää silmään, jos tässä blogissa mainostettaisiin alusvaatteita tai remonttitavaraa. Itselleni tulisi siitä väkisinkin sellainen olo, että teen rahasta jotakin sellaista, joka ei sovi tänne ollenkaan. Jokainen toki linjaa oman bloginsa omien mieltymystensä mukaisesti, mutta se linjassa pysyminen onkin varmaan se olennaisin asia! Itse olen ottanut sellaisen linjan, että mikäli ko. asian sopiminen omaan blogiin mietityttää, niin silloin se ei sovi. Yritän luottaa omaan vaistooni tässä asiassa, muutakaan ei oikein voi. :)

      Poista
  7. Erittäin hyvä ja ajankohtainen aihe! Kiitos tästä pohdiskelevasta kirjoituksesta. Näkisin bloggaamisen pääasiallisesti harrastuksena, vaikken omaa blogia (vielä) kirjoitakaan, ja mielestäni harrastus pysyy harrastuksena niin kauan, kun siitä ei saa palkkaa - annettiinpa tuo palkka sitten rahan, harrastuvälineiden tms muodossa. Tästä hyvä esimerkki on oma harrastukseni valokuvaus. Valokuvaan pääasiassa erilaisissa ratsastustapahtumissa tai muissa eläintapahtumissa ja vuosien saatossa tilanne on mennyt siihen, että tapahtumissa kiertää paljon kuvaajia ja suurin osa haluaa kuvistaan rahaa. Itse en ole tähän vielä lähtenyt mukaan, sillä haluan pitää tuon valokuvauksen nimenomaan harrastuksena. En halua olla sidottu mihinkään, vaan haluan ns. säilyttää vapauteni ja kiertää kameran kanssa puhtaasti omasta tahdostani ja intohimostani. Uskoisin, että aika pitkälti sama pätee bloggaamiseenkin. Jos haluaa niin sanotusti säilyttää vapautensa ja kirjoittaa juuri niistä aiheista kuin haluaa milloin huvittaa, niin silloin ei ehkä kannata lähteä mukaan noihin erilaisiin yhteistyökuvioihin. Voisin kuvitella, että erilaisten yhteistyökuvioiden myötä bloggaamisesta voi nopeasti tulla aikamoista pakkopullaa, kun bloggaaja tavallaan pakotetaan kirjoittamaan. Tekstien sisältö ja laatu ylipätään voivat helposti kärsiä. Mitä lukijan näkökulmaan tulee, niin ei minua varsinaisesti häiritse se, jos esimerkiksi blogin sivupalkissa vilisee mainoksia, MUTTA niitä tuoteylistyksiä en kyllä yleensä jaksa lukea. Monesti näistä mainosteksteistä myös paistaa läpi se, miten kirjoittaja valehtelee ummet ja lammet, koska yhteistyökumppani on tottakai halunnut bloggaajan kehuvan tuotteen maasta taivaisiin.. Sen sijaan esimerkiksi tuotevertailut ovat monesti erittäin mielenkiintoista luettavaa, mutta toisaalta taas en usko, että kovin moni yhteistyökumppani haluaa lähteä näihin mukaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monipuolisesta kommentista. Mukavaa, kun aiheesta saadaan keskustelua aikaiseksi!

      Itse pidän tätä bloggaamista täysin harrastuksena, mutta kuitenkin haluan tehdä tätä tietyllä tapaa ammattimaisesti.Tällä tarkoitan sitä, että haluan kehittelemieni reseptien olevan oikeasti sellaisia, että niitä voi käyttää lukijatkin ja myös onnistua niissä.

      Blogimaailmassa se hyvä puoli yhteistyökuvioissa on, että voi vapaasti päättää, millaisiin yhteistyökuvioihin lähtee mukaan jos lähtee. Sikäli en siis koe olevani sidottu mihinkään, sillä en edes lähtisi sellaiseen projektiin, joka tuntuisi rajoittavan vapauttani tai sitovan liiaksi johonkin tuotteeseen tai brändiin. Tässä blogissahan ei yhteistyökuvioita juuri ole ollut, mutta toki Blogiringin ja Indiedaysin bannerit näkyvät oikeassa laidassa. Bannereista en tietenkään saa senttiäkään, joten ehkä se ei sinällään ole kaikista tehokkainta yhteistyötä ;) Portaalissa kirjoittaminen on toki asia erikseen, siellä saattaa olla tiettyjä velvollisuuksia mm. postaustahdin suhteen, ja voihan "pakkopostaaminen" vaikuttaa myös sisältöön.

      Toisaalta itsekin koen jonkinlaista postauspakkoa, etenkin jos edellisestä postauksesta on useampia päiviä. Tämä pakko ei tule ulkopuolelta vaan ihan itseltäni: haluan, että täällä on joka viikko uutta sisältöä.

      Mutta vaikea asiahan tämä mainonta on, ja etenkin se, että miten bloggaaja voi oikeasti suositella mieleistään asiaa ilman, että se katsotaan maksetuksi mainokseksi? Jos esim. ostan kaupasta suklaata x ja totean, että se toimii muuten järjettömän hyvin leivonnassa ja sitä kannattaa kokeilla, niin onko tämä hyväksyttävää? Ja entä jos saisin tuota samaa suklaata ko. yritykseltä suoraan, niin miten silloin voisi sanoa saman asian ilman, että se tuntuu "maksetulta"? (En tosin pidä suklaalevyä erityisenä palkkiona ;) ). Kun eihän sen tuotteen "hyvyys" muutu, mutta sen kertominen vaikeutuu. Toki jos olisin rikas, enkä opiskeleva kotiäiti, ostaisin toki kaiken itse ja julistaisin itseni vapaaksi kaikesta mainonnasta. :D

      Poista
  8. Mielenkiintoinen kirjoitus ja hyvää keskustelua. Itse pohdin samaa aihetta viime talvena.
    Olen pitkälti samaa mieltä edellisen Anonyymin kanssa: bloggaaminen on minulle harrastus samoin kuin aihepiirit joista kirjoitan eli ruoka, pyöräily, hiihto, matkailu ja valokuvaus. Harrastuksiin menee yleensä rahaa ja aikaa - niistä ei saa palkkaa vaan iloa.
    Kehun (ja haukun) tuotteita ja palveluita silloin tällöin mikäli on aihetta ja tunnen sen tarpeelliseksi, mielipiteitäni ei voi ostaa pahvilaatikollisella puurohiutaleita ja jauhoja.
    Mainontaa on toki maailma täynnä, niin netissä kuin telkkarissa ja lehdissä ja kukin voi valita, lukeeko ja katsooko juttuja vai ei. Jos jokin ennen lukemani blogi muuttuu pelkäksi mainoskanavaksi ja esim. yleensä aitoja raaka-aineita käyttävä kokkaaja ylistää pullomargariinia ja valmismajoneesia, niin saatan lopettaa lukemisen. Samasta tuotteesta samalla viikolla kirjoitetut jutut kyllästyttävät ainakin minua usein.
    Yhteydenottoja tulee vähemmän kun piilottaa sähköpostiosoitteen esim. gravattaren taakse tai ei laita sitä esiin (ja tuo kantansa esiin omissa jutuissaan...)
    Mukavaa talven odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei yhteistyöehdotukset sinällään haittaa, sillä osa niistä on vallan käypiä ja mieleisiä. Jonkinlainen järjettömyyssuodatin niissä toki voisi olla. ;) Ja vaikka bloggaaminen onkin minulle yhtälailla mieluisa harrastus, en laita sitä ollenkaan pahakseni, vaikka se muutaman euron minulle tuottaisikin. Hölmömpää se minusta olisi, että tekisin yhteistyötä ilmaiseksi, ihan hyvää hyvyyttäni. ;) Kuitenkin haluan tehdä sen omilla ehdoillani ja niin, että voin seistä kyseisen tuotteen/brändin takana.

      Heh, hymyilytti tuo pullomargariini näin voin kannattajana. Voisin toki margariinistäkin kirjoittaa, mutta mun kommentit eivät välttämättä olisi kovin mairittelevia. ;)

      Poista
  9. Minulla ei oo muuta mielipidettä mainontaan, kun ,että jos se alkaa häiritseä blogin lukemista , niin silloin en valitettavasti jaksa lukea luultavasti blogia.. :) Tai että jos reseptin osissa esimerkiksi mainitaan koko ajan yrityksen nimi ja sen tuotteita mitä on käytetty reseptissä.. Muuten on ihan oikeus ja kohtuus, että jos mainostaa niin saa myös itse jotain palkaksi! :) Blogin pitäminen on kovaa hommaa kuitenkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainostamisessa liika todella on liikaa, eikä se saakaan viedä pääpainoa siltä, missä tässä hommassa on oikeasti kyse. Mutta siitä en kyllä tunne häpeää, jos tästä bloggaamisesta joskus euron tai toisenkin saa. :)

      Poista
  10. Olen täysin samoilla linjoilla kanssasi! Yhteistyön verhoilut mukamas bloggaajalle edulliseen näkökulmaan saavat omatkin karvat nousemaan pystyyn. Onneksi näitä ei ole tullut kuin pari vastaan toistaiseksi.

    Minusta yhteistyö on erittäin hyväksyttävää. Itse bloggaan pääsääntöisesti kosmetiikasta, kosmetiikkablogia postaus/pvä tahtiin olisi todella vaikea pitää ilman yhteistyökumppaneita ja testituotteita. Moni lukija ei edes ajattele, että tuotteiden testaukseen, kuvaukseen ja jutun kirjoittamiseen menee aikaa useita tunteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kosmetiikkablogikin olisi kohtalaisen tyyris ja hankala ylläpidettävä, jos joka päivä haluaa jostakin postata. Ja todella, bloggaaminen vie aikaa! Ei se välttämättä huono juttu ole, mutta jos yhden kakun tekeminen vie tunteja, ja tähän päälle kuvaamiset ym., niin ei se yhtään haittaakaan, jos joskus muutaman roposen saa takaisinkin päin.

      Poista
  11. hyvä kirjoitus! yhteistyö blogeissa on parhaassa tapauksessa kaikille hedelmällistä; tuotteen lahjoittanut saa näkyvyyttä tuotteelleen, bloggaaja saa palkkaa työstään ja lukija löytää jonkin uuden, hyvän tuotteen. valitettavasti monessa blogissa ollaan menty aivan sekaisin, ollaan kymmenen eri vaatekaupan kanssa yhteistyössä, joka postauksessa tageissa on "mainos" tai "yhteistyö" ja "kaikki kaupat on vaan niin ihania ja huippuja ja kannattaa tilata (ja siitä tulee sitten vielä mulle lisää rahaa kiitoss)".

    blogiyhteistyö todellakin laskee blogin arvostusta jos bloggaajalle iskee ahneus. järkevästi toteutettuna toimii ja on hyvä juttu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!