maanantai 11. marraskuuta 2013

Barbiekakku vadelmatäytteellä


prinsessakakku



Tämä kakku on hyvin pitkälti samankaltainen kuin aiemmin tekemäni keltamekkoinen prinsessakakku. Tuon kakun kohdalta löytyy tarkemmat ohjeet kakun teosta. Tässäkin käytössä on kakkunukke, sillä tavallisen barbien jalat ovat niin jumalattoman pitkät, että vyötärö olisi noussut korkeuksiin. En tiedä, olisiko olemassa myös persjalkaisempia barbeja, mutta tämä kyseinen yksilö oli ainakin sen verran kirahvin mitoissa, että joudun laittamaan tuon puolikaljun kakkunuken. Nuken tukka on siis kiinni vain päälaelta, muualta paistaa iloisesti kalju. ;) Tuskin se sentään sankaria häiritsi!

Pohjana tumma suklaakakkupohja (tehty pienempänä, 250 g voita ja muut aineet samassa suhteessa) ja täytteenä vadelmamousse. Kostutuksena sprite.

3 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vadelmia
100 g vadelmahilloa
1,5(-2) dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
5 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää siihen notkistettu tuorejuusto. Juuston kannattaa antaa olla huoneenlämmössä puolisen tuntia tai sitten lämmittää sitä hetken mikrossa, jotta juusto pehmenee. Lisää soseutetut vadelmat, hillo ja sokeri. Sulata liivatteet sitruunamehuun esimerkiksi mikrossa ja lisää ohuena nauhana täytteeseen samalla nuolijalla sekoittaen. Anna täytteen jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa ennen täyttämistä.



4 kommenttia:

  1. Upea! Olisinpa itsekin saanut pikkutyttönä tällaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nykyään lapset taitavat saada vähän erilaisia synttärikakkuja kuin itse aikanaan ;)

      Poista
  2. Tosi kaunis kakku prinssessalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä lastenkakkuja on kyllä mukava tehdä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!