sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Herkullinen leipä mozzarella-kasvistäytteellä


Tämä italialaistyyppinen leipä kyllä vie kielen mennessään nirsommaltakin! En ole varsinaisesti leipäihmisiä, mutta joskus vaan leipäkin voi olla niin taivaallisen hyvää. Tästä ohjeesta en voi kuitenkaan ottaa kunniaa itselleni, vaan se on Koko Suomi leipoo -voittaja Andersin käsialaa. Joitakin muutoksia ja täsmennyksiä tein ohjeeseen.


Leipä sopii tarjottavaksi niin lämpimänä kuin vaikka sitten retkieväänä, esimerkiksi vapun piknikillä! Juuston ja mehevän täytteen yhdistelmä pitää leivän pehmeänä ja mehevänä vielä seuraavanakin päivänä (sitä seuraavaa päivää se ei varmaan edes näe, vaan on jo kadonnut parempiin suihin). Kuvattavaksi jäikin vain yksi pieni siivu, muu leipä katosi ripeästi parempiin suihin.


Andersin ohjeessa oli Västerbottenjuustoa, mutta sitä ei löytynyt meidän kaupasta. Laitoin sitten muuta pitkään kypsytettyä, aromikasta juustoa (nimeltään Wästgöta).


Leipätaikina


15g hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
2 tl yrteillä maustettua sormisuolaa (Maldon)
2 dl durumvehnäjauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja


Kasvistäyte


1 iso tai 2 pientä munakoisoa
1 sipuli 

2 valkosipulinkynttä
150 g kirsikkatomaatteja
2 pkt (400 g) mozzarellajuustoa
1 dl parmesaania
1 dl pitkään kypsytettyä juustoa (Västerbotten/ Wästgöta)
1 ruukku tuoretta basilikaa
oliiviöljyä ja sormisuolaa




Murenna hiiva lämpöiseen veteen ja lisää oliiviöljy, hunaja ja suola. Lisää jauhot  vähän kerrallaan ja vaivaa koneella kunnes taikina on kimmoisaa (10–15 minuuttia). Anna kohota liinan alla 40 minuuttia.




Taikinan kohotessa valmistele täytteet. Halkaise munakoisot ja laita pellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 200 asteessa kunnes ovat pehmeitä, n. 30 min (ovat valmiita, kun haarukalla kokeiltaessa sisus on pehmeä). Hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä pannulla. Ota pannu pois levyltä ja purista sekaan valkosipulinkynnet. Riivi lopuksi joukkoon munakoison sisukset, sekoita keskenään ja anna jäähtyä.

Raasta parmesaani ja Västerbottenjuusto, siivuta mozzarella ja halkaise kirsikkatomaatit.


Painele sormilla kohonnut taikina 1 cm ohueksi levyksi leivinpaperin päällä (tämä on vaikein ja hermoja raastavin osuus). Älä kaulitse! Käytä apuna jauhoja/öljyä. Yritä saada mahdollimman tasainen taikinalevy, jotta täytteet pysyvät leivän sisällä. 


Asettele viipaloitu mozzarellajuusto taikinan päälle. Laita päälle kasvistäytettä, puolitettuja kirsikkatomaatteja, raastetut juustot ja lopuksi ruukullinen basilikan lehtiä. Lisää lopuksi vähän oliiviöljyä ja sormisuolaa. Rullaa levy leivinpaperin avulla tangoksi (kuten kääretorttu). Taivuta taikinatanko ympyrämuotoon ja nipistele taitoskohta yhteen. Nosta pellille ja anna kohota 30 minuuttia.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Kun leipä on kohonnut, laita se uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen. Paista n. 35 minuuttia. Mikäli taikinassa on reikä jossakin kohtaa, valuu mozzarellasulaa pellille, mutta hyvää se on siitä lusikoitunakin. ;)



5 kommenttia:

  1. Tuota on varmaan pakko kokeilla tytön synttäreille lauantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! On kyllä hyvää ja mehevää tarjottavaa. :)

      Poista
  2. Näyttää ihan mahtavalta! Kerran kokeilin tehä täytettyä leipää mutta jotenkin se meni ihan plörinäks 😰 Pitää testata uusiks! Meillä on blogissa vaan täytelty valmiita leipiä 😉 http://heavenlybakings.blogspot.fi/2014/04/ameriikan-herkut-club-sandwich.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuonkin leivän kanssa sai olla tarkkana, sillä taikinan revetessä jostakin, on mozzarella pellillä reilusti.. ;) Mutta tuo on kyllä todella hyvä ohje, voin suositella. :)

      Poista
  3. Hei, nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja tarjoan rahoituspalveluja. Tarvitsetko nopeaa, pitkäaikaista tai lyhytaikaista lainaa, jolla on suhteellisen alhainen korko, jopa 3%? Vaikuttaako talouden vaikeus sinuun? vai onko pankkisi tai muu rahoituslaitoksesi evännyt sinulle lainaa? Tarjoamme turvallisia lainoja.
    Saat lisätietoja lainatarjouksesta lähettämällä minulle pyyntösi sähköpostitse: spotlightglobalservices@gmail.com tai WhatsApp: +4915758108767

    * Etsitkö varoja velkojen maksamiseen?
    * Etsitkö rahoitusta oman yrityksen perustamiseen?
    * Etsitkö lainaa suurten projektien toteuttamiseen?
    * Tarvitsetko lainaa alle 24 tunnissa?
    * Tarvitsetko pikalainaa eri tarkoituksiin?

    Jos vastauksesi on kyllä, voin auttaa sinua.

    * Voin tarjota sinulle lainaa enintään 15 000 000 euroa.
    * Voit valita 1-30 vuoden takaisinmaksettavaksi.
    * Voit valita kuukausittaisen ja vuosittaisen takaisinmaksusuunnitelman välillä.
    * Joustavat lainaehdot.

    Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä minuun tämän sähköpostiosoitteen kautta: | spotlightglobalservices@gmail.com | Tai WhatsApp: +4915758108767

    Sinulla on 100% takuu siitä, että saat lainasi tämän lainatapahtuman lopussa.

    Voit tarkistaa meidät helposti verkkosivustoltamme: || https://spotlightglobalfin.wixsite.com/financial ||

    Intohimomme on saada taloudellinen osallisuus laskemaan. Lainamme ja sijoitustuotteemme on suunniteltu tarjoamaan sinulle mukavuutta ja arvoa.

    Spotlight Global Financial Services -palvelun avulla voit jättää hyvästit kaikille finanssikriiseillesi ja vaikeuksillesi, koska olemme sertifioituja, luotettavia, luotettavia, tehokkaita, nopeita ja dynaamisia

    Lämpimät terveiset
    Claudia Klein

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!