torstai 27. maaliskuuta 2014

Sitruunakuppikakut tuorejuustokreemillä ja mehiläiskoristeilla



Mehevä sitruunainen muffinssi ja raikkaan täyteläinen kuorrutus tekevät pienestäkin muffinssista herkullisen kahvipöydän tarjottavan. Sitruunamuffinssi on hyvinkin klassinen muffinssimaku, mutta siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) niin maistuva sellainen. 

Muffinssia voi tuunata laittamalla sisälle ennen paistoa esimerkiksi palan valkosuklaata tai vaikka pari vadelmaa. Kuorrutuksen voi levittää vaikka ihan lusikalla tai sitten pursottaa tyllaa apuna käyttäen. Näistä muffinsseista tuli tällaisia ampiaispesämuffinsseja, ja siksi tuorejuustokreemi on pursotettu suoralla (sentin halkaisijaltaan) tyllalla. 

Nuo mehiläiskoristeet ovat kivoja tehdä vaikka yhdessä lasten kanssa. Koristeet ovat sokerimassaa, eikä koristeen tekemiseen välttämättä tarvita erillisiä työvälineitä. Voin vaikka tehdä näistä koristeista oman postauksen jossakin kohtaa.

Sitruunamuffinssit (35 kpl minimuffinsseja, n. 18 isompaa)

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1,5 rkl sitruunan mehua
1 dl kermaa

Tuorejuustokreemi

125 g voita
200 g sitruunatuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
450-500 g tomusokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa hyvin. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen kerman kanssa ja lisää jossakin välissä myös sitruunamehu ja -raaste.

Helpoiten ja siisteimmin taikinan saa muffinssivuokiin pursottamalla. Lusikoi taikina pussiin tai suoraan muffinssivuokiin (mieluiten muffinssipellille). Paista 200 asteessa n. 15 min.

Kreemiä varten sekoita pehmennyt voi ja tuorejuusto keskenään. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeria pikkuhiljaa samalla vatkaten. Lisää sitruunamehu tomusokerin lisäämisen loppupuolella. Laita tuorejuustokreemi pursotuspussiin haluamasi tyllan kanssa (näissä käytetty sentin suoraa tyllaa).

Jos kuorrute on liian löysää/pehmeää pursotettavaksi, anna sen jähmettyä hetki jääkaapissa. Pursota muffinsseille reunoilta keskelle, mikäli teet tällaista ampiaispesäkuviota.

23 kommenttia:

  1. Ihastelinkin näitä jo Instagramissa, niin söpöjä! En ole yleensä minkään koristeiden ystävä, mutta nuo mehiläiset ovat ihania. : )

    VastaaPoista
  2. Ai miten on pirtsakat muffarit! Makukin varmaan vastaa ulkonäköa, joten kokeiluun menee :)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihania, pirteitä ja suloisia! Näiden syömisestä varmasti piristyy jos on huono päivä ;D

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirteitä ja keväisiä :) Ja taatusti hyviä, kuten sitruunaleivonnaiset yleensäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääseen nämä kyllä sopivat hyvin, kelitkin ovat olleet niin aurinkoiset viime päivinä. :)

      Poista
  5. Ihanat ja hauskat! Joskus kyllä kokeilen tuota koristelua sitruunamuffineihin.

    VastaaPoista
  6. Ihania! Kiva keväinen koristelu . Huippusöpöt mehiläiset :)

    VastaaPoista
  7. Moi, hyviltä näyttää ja työkaverit taitavat saada näitä ylihuomenna. Oliko tuo paisto-ohjeesi pienille vai isoille muffareille? Meinaan korkata tuon minimuffaripellin kun olen tähän mennessä vain isoja tehnyt. Mikä siis olisi hyvä paistoaika mineille sun kokemuksen mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni paistoin noita pieniä n. 12-15 min, mutta meidän uuni paistaa välillä sen verran kummallisesti, että sen pohjalta on vaikea antaa tarkkoja lukemia. ;) Sen verran että pinta saa aavistuksen väriä. Isot tarvitsisivat varmastikin 15-20 min.

      Poista
  8. Löytyi tämän viikon leipomiskokeilu! Tosi sulosia muffinsseja!

    VastaaPoista
  9. Miten syötävän söpön näköisiä! Menee ehdottomasti testiin! :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat kuppikakut. Tein tällä ohjeellasi muffinssit lapseni juhliin. Kreemiksi laitoin passionhedelmästä tehdyn kreemin. Mutta oli nämä muffinssit aivan taivaallisen hyviä. :) Meidän tuotoksia voit käydä kurkkimassa Keijukaistenmaan herkkublogissa ;)

    VastaaPoista
  11. Tää sun ohje on vaan paras! :) aina onnistuu ja tulee tosi kuohkeita noista kuppikakuista. Kiitoksia tosi paljon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!