perjantai 18. huhtikuuta 2014

Leivontaa lasten kanssa - ja ilman


Lasten kanssa yhdessä leipominen: kuulostaa idylliseltä, eikö? Kirkassilmäiset pikkuapurit yhdessä äidin tai isän kanssa hääräilevät keittiössä ja sekoittelevat taikinaa. Lopuksi sitten sulassa sovussa nuollaan kulhot ja vispilät ja ihastellaan uunista tulevaa huumaavaa tuoksua. Ehkä se toisilla on tätä, mutta meillä usein jotain ihan muuta. :D 


Yleensä pyrin ajoittamaan tarkemmat leivontapuuhat niihin hetkiin kun mieskin on kotona. Tämä on kuitenkin usein mahdotonta miehen työn luonteesta johtuen, joten toisinaan on leivottava myös pikkuapulaisten kanssa / niistä huolimatta. Apurit ovat iältään 2 v ja 5 v, joten järkipuhe ei aina tähän nuorempaan tehoa. Harhautus, lahjominen ja korkealla äänellä komentaminen sen sijaan saattavat tuoda leivontarauhan ainakin hetkeksi. Nykyään meno on muutenkin vähän rauhoittunut, mutta pienempänä kuopus kulki keittiössä kulho päässä säilykepurkkeja kasaten ja alakaappeja tyhjentäen, ja onpa joskus myös levitetty litra rypsiöljyä, kilon pähkinäpussi, 1000 cocktail-tikkua sekä orkideamultaa. Äidin mussukat! <3



Koska teen nykyään myös tilausleivonnaisia, on lasten pysyteltävä poissa taikinakulhoilta ja keittiöstä jo ihan hygieniasyistäkin. Huonoa omatuntoa potien tunnustan, että meidän lapset tuntevat hyvin niin Salamat, Dustyt, Oktonautit, Muumit, Myyrät kuin My Little Ponytkin. Oma DVD-valikoima on katseltu moneen kertaan, joten tämä Blogiringin kampanja Viaplayn kanssa tuli oivaan saumaan. Sarjoja ja elokuvia niin lapsille kuin aikuisillekin, kyllä kiitos! (Urheiluihmisille tiedoksi, että Viaplayn kautta näkee myös urheilua, esim. NHL-pudotuspelit ja potkupallopelejä Euroopan kentiltä. Tsekkaa myös Viaplayn Facebook-sivut!


Viaplayn offline-toiminto mahdollistaa useimpien elokuvien ja sarjojen katsomisen myös silloin, kun internet-yhteyttä ei ole. Haluamansa sarjan tai elokuvan voi ladata laitteelle etukäteen (esim. älypuhelin iOS- ja Android -järjestelmällä, PC- ja Mac -tietokoneet, tabletit, Pleikkari 3) ja katsoa sen sieltä myöhemmin veloituksetta. Tämä ominaisuus tulee meillä testiin nyt pääsiäisenä, kun matkustamme useita tunteja autossa sukuloimaan. Vaikka meidän lapset matkustavat aina käsittämättömän hyvin (eivät ole tulleet siinä äitiinsä), käy aika kuitenkin usein pitkäksi. Tänään auton takapenkki olisi siis tarkoitus pitää tyytyväisenä Transformersien, Late Lampaan ja Paavo Pesusienen avulla. Ja jos minimiehet nukahtavat, niin äiti taitaa jatkaa katselua ruokaohjelmien parissa. ;)


Valitettavasti (ja onneksi) lapset kuitenkin kasvavat koko ajan ja sitä myöten viihdyttämisen tarvekin vähenee. Ehkä näistä pojista kasvaa kuitenkin tavallista enemmän leipomisesta innostuneita, etenkin kun ovat sähkövatkaimen ja yleiskoneen metelissä kasvaneet? Tai sitten he eivät halua maistaakaan kakkuja kun ovat isoja. ;) Nykyään pojat sentään erottavat muovailuvahan sokerimassasta, vaikka sokerimassa onkin tässä talossa se tutumpi tavara! 

Löytyykö teiltä sieltä kotoa innokkaita pikkuapureita? Kaikki hauskat ja vähemmänkin hauskat kommelluksetkin ovat tervetulleita! :)

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille! 

Yhteistyössä Viaplay

4 kommenttia:

  1. Meillä 3-vuotias on kyllä mukana aina kun vain sellaista leivon, mihin uskallan mukaan ottaa. :) Juuri tänään leivottiin yhdessä pullaa, kun tein taikinan valmiiksi sillä aikaa kun poika oli päiväkodissa. :) Useimmiten leivotaan yhdessä juurikin pullaa, pipareita tai muita vastaavia, mihin on helppo ottaa lapsi mukaan. :) Kakkuja tehdessäni teen kyllä yksin, vaikka olisi itsellekin. Miehen sukulaiset pyytävät aina minulta kakkua ja silloin varsinkaan pojalla ei ole asiaa leipomiseen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noin meilläkin. Kotiväelle tarkoitetuissa leipomuksissa saavat toki olla junioritkin mukana. 5 v osaa tehdä jo paljon itsekin, 2 v sen sijaan osaa kyllä kaataa jauhoja vaikka minne. ;) Odotan malttamattomana, että erillinen tilausleivontakeittiöni valmistuu ulkorakennukseen, niin on täysin erillinen, K-18-tila käytössä myös. ;)

      Poista
  2. Heips!
    Meilläkin lapset päässeet keittiöön jo pienestä pitäen. Välillä on äiti saanut laskea sataan kun lapset "auttavat" mutta pitkäpinnaisuus (ja sala suklaa suussa) kantavat pitkälle. Omat keittokirjat kuvineen auttavat ihan pienen kanssa, myöhemmin sitä yllättyy kuinka paljon lapset jo osaavat! Meillä on jo hyvä tilanne kun 6- ja 7- vuotiaat osaavat tehdä ilta- ja aamupalaa, leipomisesta puhumattakaan! Ja kaksivuotiaalle voi antaa sen oman sämpylätaikinan palasen joka voi vaikka mennä lattiankin kautta pellille (eihän sitä syödä tarvi mut onpa saanut auttaa). :-)
    Tsemiä kaikille lasten kanssa keittiössä touhuaville! Hyvin kasvatetut taimet tuottavat hyvän sadon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pitkäpinnaisuutta kun saisi ostaa kaupasta, niin kävisin heti hakemassa ämpärillisen.. ;)

      Mutta tosiaan, eipä tässä(kään) puuhassa ole oikotietä onneen, vaan riittävästi sotkemalla ja tekemällä sitä vasta opitaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!