keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Virallinen Agricola-leivos!


Kuten moni on jo saattanut huomata, on Agricola-leivoskilpailu päättynyt ja voittaja julistettu. Ja tässähän kuulkaas kävi nyt niin, että minun suunnittelemani puolukka-valkosuklaaleivos otti ja voitti tuon kilpailun! Ihan käsittämätöntä, mutta ah-niin-hienoa. :) Uskomatonta voitosta tekee se, että kilpakumppanit olivat niin raskaan sarjan suosittuja bloggaajia. En olisi uskonut pienen blogin pärjäävän, joten voitto oli varsin iloinen yllätys.

Suuren suuri kiitos jokaiselle äänensä tärkeän asian puolesta antaneelle! 

Tämä kilpailu oli itselle tärkeä siksi, että lukeminen ja lukutaito on aina ollut niin suuressa roolissa elämässäni. Lapsena ja nuorena luin kirjastosta kirjoja kasapäin, ja vaikka nyt olen siirtynyt sitten pitkälti opiskeluun liittyvien kirjojen pariin, kyllä myös draama- ja chick lit -kirjallisuus koukuttavat. Täällä Suomessa lukutaitoa pidetään varmasti itsestäänselvyytenä, mutta muualla maailmassa se ei sitä kuitenkaan ole. Nykyäänkin joka kymmenes aikuinen on lukutaidoton, ja heistä suurin osa naisia. 750 miljoonaa lukutaidotonta ei ole pieni määrä millään mittapuulla, joten asian tulisi koskettaa myös meitä etuoikeutetummassa asemassa elävää väestöä. Lukutaito on perusihmisoikeus, joka poistaa köyhyyttä ja edistää tasa-arvoa. Millaista sinun elämäsi olisi, ellet osaisi lukea? 

Tänään leivosta maisteltiin myös Huomenta Suomen lähetyksessä, jossa olin mukana puhelimen välityksellä (lähes kesken oman opetuksen ;D). Lähetyksessä olleet leivokset olivat leipomon tekemiä, sillä tällä kiireisellä aikataululla en olisi pystynyt itse leivoksia Helsinkiin toimittamaan. Laajempi haastattelu oli kuultavissa Yle Tampereen radiokanavalla tänään aamupäivästä. Printti- ja verkkomediassa aiheen huomioivat ainakin Iltalehti, Helsingin Sanomat  ja Yle.


Tässä vielä kuva Agricola-leivoksesta ja myös linkki reseptiin:




32 kommenttia:

  1. Paljon onnea he ma ha..!!! Olet osa suomen historiaa nyt ja aina.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Tämä oli minusta parhain leivos, jo makuyhdistelmän perusteella niin myös sen että tälläinen on helppo syötävä ja kotonakin toteutettava. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno leivos, hyvälle asialle. Paljon Onnea hienosta Voitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sanoma mielestäni tässä onkin sen tärkein juttu!

      Poista
  4. Niin paljon onnea Heidi! Ihanan näköinen leivos! :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea voitosta! Oikeaan osoitteeseen tuo voitto tuli :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut=) Sinun leivoksesi on herkullisen näköinen ja kaupallisessa mielessä myös järkevin toteuttaa. Sisältää myös suomalaisia makuja. Mukavaa kevättä!

    Hellapoliisi Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovatasoiselle kilpakumppanille. :) Mukavaa kevättä myös sinulle!

      Poista
  7. Onnittelut! t. keittäjätäti, Kangasala

    VastaaPoista
  8. Hurjasti Onnea! Ehdottomasti oikea leivos voitti :D

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea!:) Herkullisen näköinen leivos!:)

    VastaaPoista
  10. Loistavaa. Paljon Onnea. Leivos on upea ja varmasti tosi herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Maku on kyllä hyvä, ainakin testiryhmän mukaan. ;)

      Poista
  11. isosti onnea uudelle kansallissankarille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, eiköhän se Agricola ollut enemmän kansallissankari. ;)

      Poista
  12. Vautsi, onnea! Leivos on kyllä niin upean näköinen, voit olla ylpeä. : )

    VastaaPoista
  13. Hienoa, onneksi olkoon! Ehdottomasti oikeaan osoitteeseen meni tämä voitto. :)

    VastaaPoista
  14. Onnea hienosta suorituksesta, historiallista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!