sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Helppo mansikkatäyte kakkuun ja arvonnan voittajat


Paras mansikka-aika on vielä tuloillaan, joten tässä hyvä kakkutäyte sitä silmällä pitäen. Kakkutäytteitä, jotka on hyydytetty liivatteella, kutsutaan mousseiksi, joten tämä täyte voisi tarkemmalta nimeltään olla mansikka-vaniljamousse. Jos ei halua oikoa, voi vaniljakastikkeen tietysti tehdä itse ja sekoittaa sen esimerkiksi kermavaahtoon. Tämä täyte on tällaisenaan kuitenkin hyvin simppeli ja nopea tehdä.

Täytteestä riittää yhden pienen (n. 18 cm) täytekakun kolmeen väliin, isompaan kakkuun täyte kannattaa tehdä 1,5- tai kaksinkertaisena. Itse tykkään paksuista kakkutäytteistä, jolloin täytettä on suhteessa enemmän kuin pohjaa.

Mansikkatäyte

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk mansikkarahkaa
2,5 dl mansikkaa soseutettuna
4 liivatetta
½- 1 dl tomusokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike, lisää joukkoon mansikkarahka ja tomusokeri (kotimainen mansikka on makeampaa kuin tässä käytetty ulkomainen, joten lisää aluksi vain osa sokerista, ja tarvittaessa lisää lopuksi maistamisen jälkeen). Ota mansikkasoseesta muutama ruokalusikallinen erikseen, puristele liivatteet kuivaksi ja sulata ne mansikkasoseeseen esimerkiksi mikrossa. Sekoita hyvin ja lisää sitten liivateseos samalla sekoittaen muuhun mansikkasoseeseen.  Sekoita lopuksi mansikkasose muuhun täytteeseen. Täytä kakku vuokaan, tai sitten hyydytä täytettä kylmässä ensin niin, että se muuttuu paksummaksi ja täytä sitten kakku.

Pahoittelen viivästystä, mutta vihdoin arvonnan voittajat:

Pia (tarinan perusteella valittu)
Anna
lemerinquecit

Kaikkien voittajien osoitteet olivatkin jo kommenteissa, joten laitan sähköpostia teille pikimmiten! Kiitos kaikille osallistujille.

Ensi viikolla täällä tehdäänkin valmistujaiskakkuja oikein urakalla. Onneksi helteet sentään loppuvat siihen mennessä. ;)


2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköstä kakkua, Manssut on ihania! =) Oi, mikä ylläri. Laitoin sinulle äsken s-postia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo täyte on kyllä simppeli ja hyvää. Toivottavasti palkinto löytää perille! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!