tiistai 27. toukokuuta 2014

Suklainen mansikka-marenkikakku



Tällä viikolla juhlivat niin tuoreet ylioppilaat kuin ammattiin valmistuvatkin. Onnea teille kaikille! Mikäli herkkupöydästä puuttuu vielä tarjottavaa, niin tässä oiva vinkki siihen! Toki tällä kakulla voi herkutella myös muissa kesän juhlissa. Makea marenki, raikas mansikka ja pehmeä valkosuklaamousse yhdistettynä kirpeään raparperiin toimivat takuuvarmasti. Marenkipohjat voi hyvin tehdä valmiiksi jo päiviäkin etukäteen. Parhaimmillaan marenkikakku on kun sen täyttää muutamia tunteja aiemmin, jotta marenki on vielä  rapeaa, mutta hiukan pehminnyttä kuitenkin.



Kaikki täytteet voi tehdä aiemmin valmiiksi, jolloin täyttäminen on nopeaa: sen kuin latoo täytteet väliin, nostaa kannen päälle, pursottaa halutessaan vähän täytettä ja koristelee marjoilla. Marenkipinta on itsessäänkin kaunis, mutta suklaarouheella voi vielä viimeistellä kakun. Suklaasta puheen ollen: käytän leivonnassa yleensä aina Pandan suklaita, sillä niitä saa mistä vain ja toimivat niin täytteissä kuin kuorrutuksissakin. Voit käydä osallistumassa Pandan reseptikilpailuun omalla suklaareseptilläsi. Voit voittaa leivontaan liittyviä palkintoja!

Marenkipohjat

7 valkuaista
3 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
(1 rkl kaakaojauhetta)
50 g tummaa suklaata

Raparperihilloke

400 g raparperia
1 1/4 dl sokeria
1,5 rkl kylmää vettä (/sitruunamehua)
1,5 rkl maissitärkkelystä
(3/4 dl keitinlientä) 

Valkosuklaavaahto

250 g mascarponejuustoa
130 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa 

500 g mansikoita

Suklaarouhetta koristeluun

Valmista marenkipohjat hyvissä ajoin etukäteen. Sulata suklaa mikrossa/vesihauteessa ja anna sen jäähtyä. Vaahdota valkuaiset kuivassa ja puhtaassa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sitten sokeria hiljalleen, kunnes vaahto on kovaa ja kiinteää. Lisää maissitärkkelys ja kaakaojauhe varovasti käännellen. Jos haluat marenkiin selviä suklaaraitoja, älä laita kaakaojauhetta, vaan sekoita lopuksi sula suklaa joukkoon muutamalla kääntelyllä ja anna suklaan jäädä epätasaisesti sekoittuneeksi.

Levitä marenkimassa pellille joko kahdeksi ympyräksi (eri pelleille) tai kahdeksi suorakaiteeksi (voivat mahtua samallekin pellille). Paista marenkeja n. 120 asteisessa uunissa pari tuntia (kiertoilmalla n. 100 astetta), sammuta uuni ja jätä marengit uuniin kuivumaan luukku raollaan, kunnes uuni on jäähtynyt (itse pidin yön yli). Katso, että marenki on pohjastaan sen verran kypsä, ettei se ole enää kiinni leivinpaperissa. Peltejä kannattaa kääntää uunissa muutamaan otteeseen. Jäähtyneitä marenkipohjia voi säilyttää huoneenlämmössä muovipussissa.

Raparperihilloketta varten kuori ja pilko raparperit n. sentin vahvuisiksi palasiksi. Keitä raparperejä ja sokeria n. 5 minuuttia. Valuta sitten raparperit siivilässä ja ota neste talteen. Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen. Laita raparperit ja 3/4 dl keitinlientä takaisin kattilaan, kiehauta ja lisää tärkkelysneste seokseen. Keitä vielä noin 3 minuuttia välillä sekoitellen. Raparperit saavat jäädä paloiksi, joten älä sekoita/kypsennä liikaa. Jäähdytä hilloke esimerkiksi  vesihauteessa.

Sulata valkosuklaa joko mikrossa miedolla lämmöllä pienissä osissa tai vesihauteessa. Sekoita jäähtynyt suklaasula mascarponen joukkoon. Vaahdota kerma kulhossa ja lisää lopuksi suklaaseos joukkoon varovasti käännellen.

Kokoa kakku. Ota toinen marenkipohja, levitä sen päälle raparperihilloke. Levitä sitten valkosuklaatäyte, jätä osa halutessasi kansiosan koristeluun. Levitä päälle reilusti pilkottuja mansikoita. Nosta sitten kansi päälle, koristele pursottamalla täytteestä ruusukkeita, mansikanpuolikkailla ja suklaarouheella.

Yhteistyössä Panda suklaa

5 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen kakku! Tätä voisikin kokeilla tehdä johonkin kesätapaamiseen / tapahtumaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreilla marjoilla saa kyllä takuuvarman kesäfiiliksen!

      Poista
  2. Ihana, makea, kaunis ja kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mansikka ja raparperi ovat kyllä kesäinen yhdistelmä.

      Poista
  3. Ihana resepti. Leivon huomenna synttärisankarille! Oikein hyvää kesää sinulle <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!