tiistai 7. lokakuuta 2014

Mustikka-valkosuklaajuustokakku



Raikas juustokakku syntyy kotimaisista marjoista ja puhtaista raaka-aineista. Periaatteessa juustokakut voi aina tehdä samalla kaavalla: kermaa, tuorejuustoa, rahkaa, marjaa/suklaata ja jotakin, mikä pitää hyydykemassan kasassa. Suklaa tietysti jähmettää massaa, mutta lähes aina hyydyttämiseen tarvitaan myös liivatetta.

Keksipohja

175 g kaurakeksejä
100 g voita


Mustikka-valkosuklaatäyte

4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 liivatetta
250 g mustikkaa

Pinnalle

150 g mustikkaa
Kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan (2 dl vettä, 1 dl sokeria)
1 dl kermaa
50 g vaniljarahkaa
tomusokeria, vaniljasokeria


Murskaa keksit pieneksi ja sulata voi. Sekoita keskenään. Pingota n. 22 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Öljyä ja tomusokeroi reunat, niin kakku irtoaa vuoasta ilman veitsen apua, Levitä keksimurska vuoan pohjalle ja reunoille.

Soseuta mustikat, sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon sokerit. Laita huoneenlämpöinen tuorejuusto ja rahka kulhoon ja sekoita. Lisää joukkoon sulatettu suklaa, sekoita tasaiseksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja ota pari ruokalusikallista mustikkasosetta mukiin. Laita liivatteet mukiin ja kuumenna seosta mikrossa n. 20 sekuntia, sekoita ja varmista, että kaikki liivate on sulanut. Sekoita liivate ensin loppuun mustikkasoseeseen ja sitten mustikkasose-liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen juusto-suklaamassaan. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto ja kääntele massa tasaiseksi. Kaada keksipohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

Levitä mustikat kakun pinnalle ja tee kiille sokeripaketin ohjeen mukaan. Levitä kiille marjojen pinnalle lusikalla vähän kerrallaan.

Vaahdota pinnalle tuleva kerma napakaksi ja lisää rahka. Mausta sokerilla makusi mukaan. Pursota kakun reunoille kuviota.


6 kommenttia:

  1. Moi! Kiitos ihanasta ohjeesta, osuin tähän ihan sattumalta kun etsiskelin jotain uutta kakkuohjetta. Maku oli loistava, ei yhtään liian makea ja niin ihanan mustikkainen. Teen taatusti jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten nätti kakku, voin vaan kuvitella kuinka hyvää! :)

    VastaaPoista
  3. Pembahasan kali ini teruntuk kamu yang sedang kesulitan login akun sbobet karena muncul keterangan "Sbobet Password Policy". Jangan panik karena kamu hanya diperintahkan untuk Ganti Password Sbobet Online milik (Baca Selengkapnya Disini...)

    VastaaPoista
  4. Hei Hyvät naiset ja herrat, tarvitsette taloudellista apua? Olen Susan Benson. Olen lainanantaja ja myös finanssikonsultti.

    Tarvitsetko yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa tai lainaa projektisi loppuun saattamiseksi? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen, että otat yhteyttä yritykseeni. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluja, mukaan lukien pitkä- ja lyhytaikaiset lainat. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai Lähetä minulle sähköpostia WhatsApp-palveluun: +447903159998 ja saa vastauksen hetkessä.

    Olemme kattava rahoituspalveluyritys ja olemme sitoutuneet auttamaan sinua täyttämään kaikki toiveesi. Olemme erikoistuneet tarjoamaan jäsenneltyjä rahoitusratkaisuja yksityisille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.

    Tässä on joitain syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainaa varten;
    * Mukavuus - Voit hakea lainaa missä ja milloin tahansa.
    * Joustava summa - Voit päättää, kuinka paljon haluat lainata.
    * Nopea suora rahoitus - saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksynnästä.
    * Joustava korko - kohtuullinen korko 3%.
    * Korkea hyväksyntä
    * Joustava takaisinmaksu - saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1–30 vuoden ajan.
    * Yksinkertainen online-sovellus.
    * Henkilökohtainen ohjaus ja asiantuntemus.
    * Ei piilotettuja maksuja

    Älä menetä mahdollisuutta varojen puutteen vuoksi. Ota nyt yhteyttä yritykseeni, voimme auttaa sinua lainalla, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia ympäri maailmaa

    Jos haluat lisätietoja lainatarjouksestamme, lähetä meille lainapyyntösi tähän sähköpostiosoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai WhatsApp-palveluun numeroon +447903159998

    Välittäjät / konsultit / välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaansa ja ovat täysin suojattuja. Työskentelemme luottamuksellisesti yhdessä kaikkien osapuolten hyödyksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!