perjantai 6. heinäkuuta 2012

Raparperipiirakka




Tämä piirakka on mehevää ja vähän turhankin herkullista. :)

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g voita

Puolikkaaseen pohjataikinaan lisäksi
2 dl turkkilaista, paksua jogurttia
1 muna

Täyte
8 dl raparperipaloja
2 prk vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 munaa

Lisäksi
Vaniljajäätelöä/ vaahdotettua vaniljakastiketta
Mansikoita
Sekoita kuivat ainekset keskenään, sulata voi ja sekoita se joukkoon. Ota puolet taikinasta erikseen, lisää toiseen puolikkaaseen jogurtti ja muna. Levitä voidellun (mielellään korkeareunaisen) piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja pilko raparperit. Levitä raparperit taikinan päälle, sekoita rahka, munat ja sokeri keskenään ja kaada vuokaan. Murustele pinnalle lopuksi jäljelle jäänyt taikina. Paista 200 asteessa n. 40-45 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Paljonko voita tulee ohjeeseen? Kiva ja herkullinen ohje.

    VastaaPoista
  2. Voi apua, hyvä kun huomasit, se puuttuukin kokonaan! 100 g taisin laittaa, lisään sen myös ohjeeseen.

    VastaaPoista
  3. Aika lödöksi meni mulla toi pohja eli sitä ei paljon reunoille levitelty, mutta hyvältä tuo tuolla uunissa näyttää. Lopullinen tulos selviää viimeistään huomenna kun on yön yli saanut jäähtyä kunnolla.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti piirakka on jäähdyttyään vaivan arvoinen :) Tule kertomaan miten kävi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!