Testasin näitä laskiaispullia varten kahta eri pullaohjetta. Toinen löytyykin jo tästä blogista ja olenkin sen nimennyt vaatimattomasti maailman parhaimmaksi pullaksi, toinen taas on se hyvin perinteinen pullaohje, jollainen löytyy usein ihan jauhopussin kyljestä.
Laskiaispullanhan voi täyttää joko hillolla tai mantelimassalla ja reilulla määrällä kermaa. Itse olen hillonaisia, mutta tykkään myös kokeilla uusia versioita. Osaan pullista tein kinuskihatut ja kermavaahdon päälle murskasin hieman Daijmia. Oli muuten hyvää, kannattaa kokeilla! Laskiaispullia voi tuunata myös sekoittamalla kermavaahdon joukkoon maustettua tuorejuustoa tai vaikka makuaromia. Hillon sijasta voisi kokeilla vaikka lemon curdia, tai maustaa sillä se kermavaahto. Toki perinteinenkin pulla on hyvää, mutta joskus kannattaa kokeilla uusiakin makuelämyksiä!
Molemmista pullaohjeista tulee n. 12 isohkoa pullaa.
Ensimmäisen pullataikinaohjeen plussapuolia ovat sen helppo pyöriteltävyys: pullista tulee kauniin sileitä ja pyöreitä ja ne kohoavat paiston aikana hyvin kauniiksi ja pyöreiksi. Pulla on ehkä hieman tiiviimpi rakenteeltaan verrattuna tuohon toiseen taikinaan, mutta ei silti kuiva.
Toisen taikinan pullista ei tullut yhtä kauniita, vaan ne levisivät enemmän sivusuuntaan ja jäivät hiukan matalammiksi (jauhon määrää lisäämällä olisi tilanne varmaan korjaantunut, mutta toisaalta se tekee pullasta helposti myös kovaa). Rakenne on kuitenkin vähän höttöisempi kuin ekan ohjeen pullassa. Silti mun ääneni menee tuolle ohjeelle 1. Testaa sinäkin, ja käy kertomassa, onko tuo vähän erilainen pullaohje mieleesi!
Pullataikina nro. 1
100 g voita
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
3 rkl haaleaa vettä
1,5 tl kardemummaa
ripaus suolaa
1 dl sokeria
1 muna
noin 8,5 dl vehnäjauhoja
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
3 rkl haaleaa vettä
1,5 tl kardemummaa
ripaus suolaa
1 dl sokeria
1 muna
noin 8,5 dl vehnäjauhoja
Sulata voi kattilassa ja kaada sekaan kylmä maito. Jätä seos sammutetulle liedelle, jotta se pysyy hieman lämpöisenä. Liota hiiva haaleaan veteen kulhossa. Lisää kulhoon nyt kardemumma, suola ja sokeri ja anna seoksen seistä hetken aikaa. Lisää joukkoon kädenlämpöinen voi-maitoseos sekä muna (jos maito on päässyt jäähtymään liikaa, kuumenna sitä hetki liedellä). Lisää vehnäjauhot vähitellen ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Pullataikina nro. 2
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
75 g sokeria
0,5 tl suolaa
1,5 tl kardemummaa
1 pieni muna
100 g voita
n. 500 g vehnäjauhoja
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mausteet, sokeri ja muna sekä jauhot vähän kerrallaan. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi ja vaivaa tasaiseksi, kimmoisaksi taikinaksi. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.
Jos haluat tehdä tasakokoisia pullia, taikinapalat kannattaa punnita. N. 80 g painoisilla taikinapaloilla tulee sellaisia isoja laskiaispullia, joten jos teet tavallisia pikkupullia, saa palat olla puolta pienempiä.
Voitele pyöritellyt pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla niin halutessasi. Jos teet kinuskikuorrutuksen, älä laita raesokeria.
Anna pullien kohota liinan alla vielä puolisen tuntia. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.
Kinuskikuorrutus
2 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
0,5 dl tomusokeria
1,5 rkl glukoosisiirappia
nokare voita
muutama pala suklaata (tummaa/valkoista)
Mantelilastuja ja tomusokeria koristeluun
Keitä kermaa ja sokereita kattilassa n. 15-20 min niin, että kinuski sakeutuu selvästi. Lisää glukoosisiirappi ja ota pois levyltä. Lisää lopuksi nokare voita ja pari palaa suklaata. Sekoita tasaiseksi.
Dippaa pullan päät kinuskiin, anna valua hetki ja käännä sitten oikeinpäin. Koristele mantelilastuilla ja laita pullat vielä jääkaappiin.
Täytteeksi
Vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa
Hilloa/mantelimassaa
Lisäksi esim. Dajmia rouhittuna
Halkaise pullat, koverra hieman sisustaa pois ja täytä hillolla tai mantelimassalla. Pursota reunoille vielä kermarengas (ripottele dajm-rouhetta pinnalle) ja nosta hattu kevyesti päälle.
Halkaise pullat, koverra hieman sisustaa pois ja täytä hillolla tai mantelimassalla. Pursota reunoille vielä kermarengas (ripottele dajm-rouhetta pinnalle) ja nosta hattu kevyesti päälle.
Maukkaan näköisiä! Itsekin ajattelin kokeilla tänä vuonna uudenlaisia laskiaispullia. :)
VastaaPoistaPieni tuunaaminen on kyllä ihan sallittua kaikenlaisille perinteisillekin leipomuksille. :) Pullaahan voi helposti tehdä vaikka minkälaisena versiona!
PoistaUuuuh, ai hitsit ku hyvän näkösiä, slurps!! Pakko kyllä perjantaina leipua, huomena ei ehi, ihan alako suusa jo maistuun mustaherukkahillolla täytetyt pullat, tuo kinuski passais kyllä siihenki :D
VastaaPoistaOi, mustaherukka ja kinuski sopivar varmasti hyvin yhteen!
PoistaNuo pullasi näyttävät aivan täydellisiltä, siltä että taikinassa on juuri sopivasti jauhoja, kohotettu on juuri sopivasti ja samoin paistettu juuri oikean verran. Nam! :D
VastaaPoistaKiitos! Kerrankin onnistui pulla oikein mukavasti. Muutenkin tuo taikina nro 1. tuottaa mielestäni paremman näköisiä pullia.
PoistaOi miten ihanan kuohkean ja herkullisen näköisiä! :)
VastaaPoistaHyviä nämä kyllä olivatkin. ;) Kinuski tuo mukavaa twistiä peruspullaan.
PoistaNättejä pullia. Ite kun teen niin saan tehtyä kaiken muun muotoisia kuin pyöreitä ja kaiken muun värisiä kuin kullanruskeita :D Ehkä vielä pitää reenata. Hienoja ruokakuvia sulla.
VastaaPoistaPaistaminen on kyllä oma taitolajinsa, ja uunillakin on siinä iso rooli. Itse paistan alkuun vähän alempana, sitten käännän pellin ja siirrän sitä vähän ylemmäksi. :D
PoistaOnpas jännä yhdistelmä :D Kokeile tehdä kirsikankukkaköynnös-kakku :)
VastaaPoistaJaahas, laitanpa korvan taakse muistiin. :)
PoistaTuli kokeiltua ensimmäistä reseptiä, nyt jo pariin kertaan. Oikein sopiva maku ja koostumus juuri laskiaispulliin! Suosittelen!
VastaaPoistaVoi, kiva kun kävit kertomassa! :)
Poistamillä kameralla kuvaat ?
VastaaPoistaMulla on Nikonin D7000 ja siihen se perus kittilinssi 18-105. Kiinteä 50 mm olisi hankintalistalla.. Kamera on vielä kuvaajaa parempi, mutta ehkä ne omatkin taidot kehittyvät hiljalleen. :)
Poista