perjantai 18. toukokuuta 2012

Helatorstain hätävaramansikkakakku

 


 
Helatorstai kului koulujuttujen parissa, mutta koska kakkuhammasta kolotti, niin tehtävä sitä sitten oli. Kaapit olivat lähes tyhjät eikä Siwaankaan viitsinyt lähteä, joten ainekset ovat sitten sitä, mitä meiltä yleensä aina löytyy. Pakastimessa sattui olemaan aiemmista leivonnaisista jäänyttä kääretorttulevyä (pieninä palasina), joten kokosin siitä pohjan. Nyt oli myös hyvä hetki hankkiutua eroon viime kesäisistä mansikoista. Jos mansikat olisi soseuttanut, olisi täytteeseen tullut kaunis punainen väri, mutta olin vähän turhan nopea ja lisäsin mansikat ennen kuin tuo juolahti mieleen. :)  Ulkomuoto tässä kakussa ei ehkä ole mitenkään kovin houkutteleva, mutta maku oli kyllä sitäkin parempi! Vaikka ainekset ovat tosi simppelit, niin tässä kohtaa vähemmän on selvästikin enemmän. Lisäpotkua antamaan sopisi myös sitruunankuori, mutta sitä ei kotona nyt ollut.

Pohja
Kääretorttulevyä/ keksipohja (= keksejä + voita)
Kääretorttulevylle kostutus 3/4 - 1 dl maitoa + 1 tl vaniljasokeria

Täyte
2 dl kermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
1,5 rkl sitruunamehua
1 rkl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria
4 liivatetta
3,5 dl kohmeisia mansikoita hieman pienennettynä

Päälle
5 dl jäisiä mansikoita
2 dl vettä (+ elintarvikeväriä) / punaista mehua
1 dl hyytelösokeria

Laita irtopohjavuoan (tässä 20 cm) pohjalle leivinpaperi tai kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Isompaan vuokaan täyte kannattaa tehdä kaksinkertaisena. Itse käytän reunoissa vielä reunakalvoa, jolloin kakku on helppo & siisti irroittaa vuoasta. Leikkaa kääretorttulevystä pohjan kokoinen pala tai kokoa pienemmistä paloista, kuten tässä tehtiin. Kostuta vaniljamaidolla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää jogurtti ja sokerit. Kuumenna sitruunamehu ja liivatteet lasissa mikrossa, 20-30 sekuntia riittää. Sekoita ja tarkista, että liivatteet ovat sulaneet. Lisää ohuena nauhana hitaasti sekoittaen täytteen joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon kohmeiset mansikanpalat (tai soseuta mansikat sauvasekoittimella ensin). Kaada vuokaan ja laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Laita jäiset mansikat hyytyneen kakun päälle. Kiehauta vesi, lisää hyytelösokeri sekoittaen ja anna vielä kiehahtaa. Jäähdyttele seosta muutama minuutti ja lusikoi kakulle.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!