lauantai 19. toukokuuta 2012

Sitruuna-suklaajuustokakku



Toisinaan kakuille meinaa käydä tosi huonosti, riippumatta siitä, kuinka monta kakkua olisi elämässään tehnyt (tai sitten en vaan ole tehnyt vielä riittävän montaa). Tämä kakku näytti hyvältä siihen asti, kunnes menin jossakin mielenhäiriössä kakun jääkaapissa ollessa laskemaan suojana olevan folion päälle kulhon. No, seuraukset on nähtävissä tuossa kaakaokiilteessä, joka tietysti meni lommoille tuosta kohtaa. Onneksi se oli kuitenkin ehtinyt lähestulkoon hyytyä, jotta tuloksena ei ollut suurempi kraateri. Leipurin onni on kyllä se, että kermalla voi peittää paljonkin! Tässä en viitsinyt pursotella ihan koko lommon alueelta, jottei kakku mene liian täyden näköiseksi.

Tämä on ehkä yksi parhaista juustokakuista ikinä, tai pääsee ainakin sinne top10:een. Ohje on Kinuskikissalta, mutta kopioin sen nyt tähän omin muutoksin lisättynä.

Brownies-pohja
125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Kostutus¼-½ dl appelsiinimehua 

Täyte
5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g sitruunarahkavalmistetta (Sunnuntai)  tai sitruunatuorejuustoa (Valio)
¾ dl sokeria
½ dl sitruunamehua

Kiille
3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
¾ dl sokeria
3 dl kevytmaitoa

Koristelu
2 dl kermaa
(tarvittaessa vaniljakreemijauhetta vaahdon jämäköittämiseen)
keltaista väriä (ei nestemäistä)
suklaakoristeita

Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri.  Sekoita munat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi vehnäjauhot. Kaada taikina halkaisijaltaan 24 cm vuokaan. Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia (huom! ei kannata kauheasti käydä tökkimässä pohjaa hammastikulla kypsyyden kokeilemiseksi, koska tikkuun jää lähes varmasti tavaraa tuon 15 min paiston jälkeen. Vaikka pohja tuntuu aluksi lähes raa'alta, jäähtyessään siitä tulee just hyvä. Ihan vain vinkkinä, jottette tee niin kuin allekirjoittanut ja paista pohjaa tuplaten pidempään ja päädy loppujen lopuksi tekemään sen kivikovan kiekon tilalle uuden).

Anna pohjan jäähtyä ennen täytteen kaatamista.  Irrota ja pese irtopohjavuoan reunus. Sivele reunukseen öljyä pullasudilla tai talouspaperilla tai käytä reunakalvoa, niin saat kakun irtoamaan siististi.

Kiinnitä reunus takaisin paikoilleen. Pistele pohjaan reikiä haarukalla ja kostuta pohja appelsiinimehulla. Kostuta erityisesti reunat. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sitruunarahkavalmiste/ -tuorejuusto ja sokeri. Laita liivatteet ja sitruunamehun mukiin tms. ja kuumenna mikrossa n. 20 -30 sekuntia ja tarkista, että liivatteet ovat varmasti liuenneet. Voit toki tehdä tämän myös kattilassa. Sekoita liivateseos täytteeseen ohuena nauhana kevyesti sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada sitten vuokaan täytteen päälle (alkuun kannattaa kaataa varovasti vaikka lusikan kautta). Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle, koristele haluamallasi tavalla. Tässä olen pursottanut tähtityllalla kiemuroita kakun keskeltä aloittaen ja tuupannut pari perhosta päälle. Nuo perhosetkin on  tehty Kinuskikissan ohjeella, täällä tarkempi ohje.

2 kommenttia:

  1. Juustokakut on mun lemppareita, nam! Kiitos tästäkin ohjeesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!