Tänä keväänä on ilmestynyt monta uutta leivontakirjaa, ja tässä postauksessa keskitytään niistä neljään.
Muistatko viime joululta vastaavan postauksen? Kuten olen aiemminkin sanonut, rakastan kirjoja ja sitä hienoa fiilistä, minkä kauniiden kuvien ja herkullisten reseptien lukeminen tuo mukanaan. Hyväksi koettuihin resepteihin kertyy vähän tahroja, lyijykynämerkintöjä sekä sivut käpertyvät hiirenkorville ahkerasta selailusta. Siihen sentään ei netti vielä pysty! Minulle kuvat ovat puoli ruokaa ja synnyttävät innon tarttua reseptiin. Kirjassa kaiken saa yksissä kansissa jatkuvan nettiselailun sijaan.
Mielipiteet kirjoista ovat omiani ja perustuvat ihan omaan fiilikseeni ko. kirjoista, joten oma suosikkisi voi toki löytyä aivan muusta kirjasta kuin minun suosittelemastani! Koska valokuvaus on lähellä omaa sydäntäni, on myös kirjan kuvilla ja ulkoilmeellä merkitystä kirjaa arvioidessani.
Aloitetaan kirjoista ylivoimaisesti kauneimmalla:
Baking Instinct, Eleanora von Smöörin herkkujen aateliset. Kirjan tekijä on ruokatoimittaja Elina Jyväs, jonka alter ego on tuo originelli aatelisneito Eleanora Von Smöör. Kirjan kuvat ovat ammattilaiskuvaajien tuotoksia: kauniita, herkullisia, monipuolisia ja hauskojakin. Kirjaa haluaa selata yhä uudestaan jo pelkästään kuvien takia! Kirja on hengeltään hyvin samankaltainen kuin Linda Lomelinon kakkukirja, joka
joulukuisessa kirja-arvostelussa osoittautui lempikirjakseni. Baking Instinctistä löytyy reseptejä aina kakuista kekseihin ja makeisista muffinsseihin, ja kirjassa keskitytäänkin pelkästään makeisiin herkkuihin.
 |
Baking Instinct |
Perusleipurille seljankukkatartaletti tai portviini-karpalokakku voivat kuulostaa liiankin eksoottiselta, mutta kirjasta saa varmasti ideoita sellaisiin leivonnaisiin, joihin ei joka paikassa törmää. Itse pidän kirjassa kotimaisten marjojen kuten tyrnin ja karviaisen hyödyntämisestä, ja aionkin näitä reseptejä testata kun vaan sopiva väli sille löytyy.
Kinuskikissan helpot suosikit. Kinuskikissa-yhteisöä luotsaavan Sini Visan toinen leivontakirja on ulkomuodoltaan kaunis ja inspiroiva. Paljon uusia ideoita mutta myös reilusti perinteisiä reseptejä (esimerkiksi kaneliässät ja unelmatorttu), joita on toisinaan myös tuunattu uuteen uskoon. Tästä kirjasta löytyy varmasti kaikille jotakin, mutta nimensä mukaisesti reseptit ovat helppoja, joten monimutkaisia koristeluvinkkejä tästä kirjasta ei löydy. Erityismaininnan Sini ansaitsee itse kuvaamastaan kirjasta: kuvat ovat pääsääntöisesti onnistuneita ja monipuolisia, joskin vaihtelua laadussa on jonkin verran. Tästä kirjasta testiin menee ehdottomasti lanttupiirakat!
 |
Kyllä kissa kissan tuntee ;) |
 |
Kinuskikissan helpot suosikit |
Amerikan herkkuja Dr. Sugar. Jinna Lappalainen ja Jonna Ahonen ovat tehneet blogistaan tunnetuista Amerikan herkuista kirjan. Kuten jenkkityyliin kuuluu, kirjasta löytyy reseptejä niin muffinsseihin, juustokakkuihin, jäätelöihin kuin makeisiinkin. Kirjassa on peräti 70 reseptiä, joten kirja on varmasti jenkkiherkuista pitävän leipurin mieleen! Tekijät ovat kuvanneet kirjansa itse, ja koska tiedän, miten vaikeaa hyvien kuvien ottaminen on, minua harmittaa tekijöiden puolesta se, että leivonnaiset eivät ehkä pääse aivan oikeuksiinsa kirjan kuvissa. Hyvältä reseptikuvat näyttävät, mutta sellainen "silmillään syömisen halu" ja into selata kirjaa jää tästä kirjasta puuttumaan.
 |
Amerikan herkkuja - Dr Sugar |
Kakut - Vaaleanpunainen Nonparelli. Caroline Mikkosen kirja keskittyy erilaisiin kakkuihin, myös kuppikakkuihin. Kirjassa on myös muutamia reseptejä erityisruokavalioita ajatellen. Omaan makuuni on erityisesti 12 erilaista juustokakkureseptiä, ja etenkin herkullisen kuuloinen suklaajuustokakku houkuttaa testaamaan. Kirjan reseptit ovat hyvin perinteisiä (paljon leipovalle jopa liiankin?) ja varsinaisia uusia ideoita, koristeluvinkkejä tms. jään hieman kaipaamaan. Harmillisesti myös tämän kirjan kohdalla kuvat eivät tee oikeutta leivonnaisille, vaan hyvin toistensa kaltaiset kuvat tekevät kirjasta paikoittain raskaan selattavan.
 |
Kakut - Vaaleanpunainen nonparelli |
Onko sinulla jo joku näistä kirjoista? Mitä pidit siitä? Tarvitaanko leivontakirjoja vielä, kun netti on pullollaan reseptejä toisensa perään? Teidän arvioistanne voi olla apua muille kirjan ostoa miettiville. :)
Postauksen kirjat on saatu kustantajilta arvostelukappaleina.